Kuinka säilyttää rentous, ilo ja vapaus tekemisessä?
Kuinka olla aikuinen, jonka sisäinen lapsi tulee hyväksytyksi ja nähdyksi keveytenä kaikessa tekemisessä?
Mitä tarkoittaa, että ihminen otetaan tosissaan, ja kuka on se, joka päättää uskottavuudesta?
Miksi ihminen on niin sokea oman egon haihatuksille ja yrityksille kontrolloida?
Miksi pitää pohtia oman olemisen ja tekemisen uskottavuutta?
Muuttuuko tekeminen ja tulokset paremmaksi kun tarkkailee itseään kriittisesti?
Keneltä kysyy lupaa ja hyväksyntää, kun pohtii oman olemisen tapaa?
Olisiko sittenkin jo aika päästää irti normeista ja vapauttaa itsensä kahleista? Millainen on vapaa ihminen, siis oikeasti vapaa? Onko vapaita ihmisiä olemassa?
Tuntuu, että kysymys vapaudesta on paljon suurempi, kuin mitä olen aiemmin ymmärtänyt. Jos olisimme vapaita, siis selkeästi irti ehdollistumista, ohjelmoinneista, traumoista, sukumalleista, uskomuksista, energiavarkaista ja entisten elämien traumoista, millaista elämä olisi?
Pohdinnan tuloksena ymmärrän, ettei vapautta voi ymmärtää syvällisesti kuin vapaa ihminen toisten vapaiden ympäröimänä. Ymmärrän myös, että vapaus on tavoittelemisen arvoista, sillä vapaus muuttaisi tavan olla ihminen. Vapaus avaisi ihmisestä hänen parhauden, mahdollistaisi parhaan version näkyväksi tulemisen ja antaisi universumin tasapainottua. Eihän sellaisesta voi kuin unelmoida.
Ihminen vapauttaa itse itsensä antautumalla, irtipäästämällä, suostumalla ja luottamalla. Tuolloin ihmisen egosta tulee renki ja rakkaus itseä kohtaan on vahvaa.
~Embrace the Journey~