Mistä on kyse, kun tapaa ihmisen, jonka tarina on osin kuin omasi ja sinun kokemukset tai kertomukset kuin peilejä hänelle? Miten tuollainen kohtaaminen tuntuu usein jännityksenä kehossa, vaikka yhteys on puhdas ja molempien lähestymistapa rakkaudellinen? Tiedostan, etteivät sanat riitä tai ymmärrys, mutta haluan silti kertoa tuollaisten kokemusten valtavasta eheyttävästä voimasta.
Olen kulkenut pitkän henkisen kasvun ja avautumisen tien ja muuttunut ihmisenä. Minusta on tullut lempeämpi. Lempeys näkyy asenteessa ja tavassa kohdata kanssakulkijat, mutta myös oma itseni. Saatan tunnistaa toisen varjoja, ehdollistumia, ohjelmointeja ja kovaäänisen egon, mutta en osaa tuomita tai tuntea paheksuntaa. Reaktioni on korkeintaan yllättynyt tai koen, että on parempi ottaa etäisyyttä. Olen hyväksynyt tosiasian, etten voi muuttaa toista. Voin ohjata, haastaa tai kertoa oman kokemukseni ja totuuteni, mutta ihminen, jota ego hallitsee, pelästyy kohdatessaan totuuden, eikä sanoma millään tasolla kosketa. Totuus on vastenmielistä sellaiselle, joka ei ole läsnä omassa kehossaan, eikä tavoittele parasta versiotaan itsestä sydämen kautta. Henkiseen heräämiseen kuuluu se, että löytää rauhan itsen ja ykseyden välillä ja elää aktiivisena luottamuksessa.
Kohtaamisissa kaksi sydämen kautta elävää sieluntuttua tapaa. Yhteys vahvistaa sisäistä rakkautta itseä kohtaan, jolloin yhteys toiseen vahvistuu entisestään. Jokin vanha herää henkiin. Energia kiertää kehossa ja värähtelytaso nousee. Tällaisen kohtaamisen voi tunnistaa vain ihminen, joka on valinnut tulla itselleen tutuksi varjoja myöden ja ottaa vastaan kaiken sen mitä paljastuminen tuo tullessaan.
Monet tutut eivät pysty käsittelemään ajatusta heräämisestä tai tietoisuuden laajenemisesta. Tuomitseminen, pelästyminen ja kieltäytyminen kertovat siitä, kuinka välttyä ja suojautua altistumasta puhtaalle rakkaudelle, läsnäololle ja itselleen. Varjot eivät viihdy valossa.
