Herääminen

Kirjoittaminen on ollut ihana työkalu omien ajatusten ja tuntemusten käsittelyyn, suosittelen sitä ihan kaikille. Elämä tuntuu tärkeältä ja tuntuu myös tarkoituksenmukaiselta nähdä itsensä niin sisältä kuin ulkoapäin. Kirjoittamisessa yhdistyvät ajatus ja teot, jolloin sisäinen olemus tulee näkyviin sanoina. Ihmiset tulkitsevat näkemäänsä ja kokemaansa omien filtteriensä lävitse. Se on mahdollisuus ja uhka samaan aikaan.

Huomaan edelleen kantavan lapsena opittua tapaa arvottaa itseäni ulkoapäin. Ikäänkuin se mikä näkyy ulospäin jonkun toisen silmissä olisi tärkeämpää, kuin se miltä minusta itsestä tuntuu tai todeksi koen. Jännitän sitä minkälaisen vastaanoton saan, kun toimin sydämestä käsin ja luon minulle merkityksellisiä asioita.
Tunnen jotain, mitä on vaikea ymmärtää. En tunnista pelkoa, mutta en keksi mitä muutakaan se voisi olla kuin pelkoa siitä, että jotain pahaa tapahtuu, kun vihdoin tuon itseni näkyväksi juuri sellaisena kuin olen ja elän sisäistä johdatusta seuraten ilon kautta. Koen, että nuo tuntemukset ovat vanhoja ja täysin perusteettomia tässä elämässä, enkä voi käsittää kuinka jaksanut piilotella itseäni kaikki nämä vuosikymmenet. Elämä on ollut suurelta osin pinnallista elämää normeja seuraten. Kaksi eri näkijää on kertonut minun tulleen poltetuksi ”noitana” useampaan kertaan edellisissä elämissä. Haluaisin ajatella, että tuossa on syy, miksi herääminen on ollut niin hidasta ja miksi olen edelleen niin epävarma ja varovainen.

Herääminen siihen, että olen ollut tietämätön, sokea ja eksynyt materialistiseen ja miehiseen maailmaan on ollut valtava prosessi ja syväsukellus minuuteen. Ihminen on niin paljon enemmän, kuin mitä silmillä voi nähdä ja meitä tietoisemman polun kulkijoita on paljon.

Tiedän ja tunnen asioita etukäteen, olen aina tiennyt ja tuntenut. En vaan ole tiennyt miten käsitellä asioita, jotka eivät ole vielä materialisoitunut. En ole uskonut tai kuunnellut itseäni. Olen tuntenut erilaisuutta ja tehnyt kaikkeni ollakseni samanlainen kuin kuvittelin toisten olevan. Olen sulkenut itseni. Suojannut itseni. Elänyt luulojen varassa. Antanut itseni sammua.

Paljastuminen itselle on varmasti isoin asia, mitä minulle on elämässä koskaan tapahtunut. Kun tulee itselleen näkyväksi, heijastuu se myös ulospäin.
Pitkällä sielunmatkalla lukuisissa elämissä on tapahtunut niin paljon, ettei niitä ikinä voi tai kuulukaan ymmärtää. On jo ihme, että ne tiedostaa. Tietoisten valintojen tekeminen omaa sisäistä ohjausta ja sydäntään kuunnellen, on parasta mitä kukaan voi tehdä tässä ja nyt. Kun luottaa, voi antautua elämälle. Ihminen on ikuinen mysteeri itselleen.

Hello world! I’m puzzled!

Eletty elämä muistuttaa palapeliä. Yksittäiset pienet osat (tapahtumat ja muistot) muodostavat kuvan, jossa kokonaisuus tarkentuu pala palalta riemastuttavalla tavalla.
Vihdoin osaan nähdä mitä vaikeudet ovat synnyttäneet ja kuinka rohkeus on kannattanut. Suuret linjat näyttäytyvät selkeinä ja tapahtumat johdonmukaisina. Sattumia ei ole.

On ollut tärkeää tarkastella omaa asennetta, antaa anteeksi, pyytää anteeksi ja päästää irti. Olen puhdistanut, luovuttanut, heittäytynyt, itkenyt, raivonnut, vajonnut, noussut, avannut sydäntä ja tutkinut sisintäni.
Olen opetellut hengittämään, rauhoittumaan, luottamaan, hoitamaan itseäni ja muita. Olen oppinut ihmeellisistä kokemuksista ja saanut ihania uusia ystäviä. Näen nyt paremmin ja minun on helppo olla kiitollinen elämästä tässä ja tänään, juuri tällaisena.