Miten tulla itselleen näkyväksi

Itseään voi katsella kuvastuksesta ja tunnistaa tuttuja piirteitä, maneereita ja reaktioita. Pitäisikin ehkä kysyä, miten tuntea itsensä, miten tunnistaa itsensä ja miltä tuntuu olla minä itse?

Itsensä kokeminen, tunnistaminen ja tunteminen ei ole vain fyysistä, vaan uskon, että vähitellen voi oppia olemaan kokonainen oma itsensä monella eri tasolla. Siten, että rauha säilyy tiukoissakin kohdissa elämää ja että luottamus on pysyvä olotila.
Rauha ja luottamus elävät rakkaudessa. Ja kun rakastaa ja tuntee rakkauden, osaa myös uskoa ja toivoa.

Uskoa ja toivoa tarvitaan kun ymmärtää epätäydellisen olevan täydellistä.
Sattumaa ei ole.

 

Matkalla

Olen matkalla. Välillä pysähdyn, painan mieleen maiseman, tapahtumat, tunteen ja ihmiset. En kiinnity helposti mihinkään ja nautin muutoksesta. Näen muutoksen mahdollisuutena uuteen, erilaiseen ja jännittävään.

Olen kokemuksien kautta saanut oppia itsestäni, elämästä ja ihmisyydestä. Silti tuntuu, kuin olisin menettänyt vuosia lapsena ja nuorena, kun en ole ymmärtänyt kuka olen, miksi olen, tai että ylipäätään olen. Kukaan ei kertonut ihmisyydestä, ohjannut tai neuvonut ja hain hyväksyntää levottomana ja irrallisena. Halusin olla kuin muut, en erilainen vaan samanlainen. En muista kuin muutaman etäisen tuttavan, joiden koin näkevän minut. Olin yksinäinen ja yksin. Pienenä tyttönä muistan epäilleen äitini olevan oikea äitini, olin vääränlainen.

Tunsin epämääräistä tuskaa ja oleminen tuntui vieraalta ja pelottavalta.
Ihminen elää eksyneenä tyhjyydessä, kun ei tiedä paremmasta tai hahmota polkua edessään. Jokin pieni tunne pakotti kuitenkin kysymään ja hakemaan syytä täällä olemiseen.
Haluan uskoa, että etsivä löytää. Jos ei perille, niin ainakin puoleen väliin.

Hello world! I’m puzzled!

Eletty elämä muistuttaa palapeliä. Yksittäiset pienet osat (tapahtumat ja muistot) muodostavat kuvan, jossa kokonaisuus tarkentuu pala palalta riemastuttavalla tavalla.
Vihdoin osaan nähdä mitä vaikeudet ovat synnyttäneet ja kuinka rohkeus on kannattanut. Suuret linjat näyttäytyvät selkeinä ja tapahtumat johdonmukaisina. Sattumia ei ole.

On ollut tärkeää tarkastella omaa asennetta, antaa anteeksi, pyytää anteeksi ja päästää irti. Olen puhdistanut, luovuttanut, heittäytynyt, itkenyt, raivonnut, vajonnut, noussut, avannut sydäntä ja tutkinut sisintäni.
Olen opetellut hengittämään, rauhoittumaan, luottamaan, hoitamaan itseäni ja muita. Olen oppinut ihmeellisistä kokemuksista ja saanut ihania uusia ystäviä. Näen nyt paremmin ja minun on helppo olla kiitollinen elämästä tässä ja tänään, juuri tällaisena.