Tunteet ja oma voima

Maanantai on usein minulle tunteikas päivä. Uusi viikko, uusi alku ja pieni jännitys siitä johtuen.
Olen hyvin tunteellinen ja voisi kai sanoa, että tunteet ohjaavat elämääni. Hyvinvointi on minulle sitä, että koen olevani tasapainossa ja tunnen olemisen keveyttä ja vapautta. Olen tietoisesti pyrkinyt irti hallitsemisen tarpeesta ja hakenut uskallusta luottaa siihen, mitä on ja tapahtuu vapaudessa. En halua pakolla pitää kiinni, ohjata tai hallita tapahtumia.

Irtipäästäminen on ehkä vaikeinta, sillä siihen liittyy kontrollin menetyksen pelko. Onkohan kuitenkin niin, että tarve hallita, ohjata tai päättää enemmänkin sekoittaa tapahtumien kulkua? Miten onkaan hairahtanut kuvittelemaan, että voisi hallita muutosta tai elämää ylipäätään tai että pitäisi ja kuuluisi hallita…
Virtaus tuntuu ihanalta ajatukselta. Vapaa pudotus, vapaa virtaus, se että voi vaan antaa mennä. Miten vapaana kulkeminen voisi ikinä mennä väärin tai huonosti? Vapaa ei voi eksyä, koska on jo perillä.

Näen kokoajan ”selkeämmin” miten olemme asettuneet tänne maan päälle olemaan, oppimaan ja avautumaan aitouteen. Useilla menee aivan liiaksi energiaa kaikkeen toisarvoiseen ja turhaan. Mieli pyörittää ajatuksia hyvin ahtaassa ympyrässä, vaikka meillä olisi mahdollisuus nähdä ja kokea universumin äärettömyys, tila, joka ei kahlitse millään tavalla.
Jotta voi olla vapaa, pitää uskaltaa elää. Jotta voi uskaltaa, pitää löytää luottamus.
Miksi olisit pienempi tai vähemmän kuin oikeasti olet? Kuka on saanut meidät pienentämään itsemme ja olemaan sokeita mahdollisuuksille kokea elämää kaikissa väreissä kokonaisena?

Kun oma voima uinuu, ihminen on levoton. Voimaton ei tunnista mahdollisuuksiaan ihmisenä. Eikö olisi kauheaa elää elämänsä kantaen voimaa sisällään, jota ei koskaan ottanut käyttöön. Eikö olisi julmaa sanoa itselleen ei.

Minä olen. Sinä olet. Me olemme.

Vihreä kateudesta

Muistan lapsena olleeni kateellinen heille, joilla oli sisaruksia ja isä perheessä. Minulla oli ihana ja turvallinen äiti, mutta olimme kaksin. Kateus ja kaipuu oli valtava, eikä tilannetta pystynyt mitenkään muuttamaan toiseksi. Minulta puuttui jotain, joka toisilla oli.

Kateus sai kaveriksi riittämättömyyden tunteen, erilaisuuden, epätäydellisyyden ja häpeän tunteet. Vihreä kateuden pilvi varjosti auringon ja kasvoin pieneksi, myös isä- ja miesmalli puuttuivat. Tuolloin 80-luvulla yksinhuoltajuus oli harvinaista ja merkki epäonnistumisesta. Koin olevan huonompi kuin muut. Voin vain arvuutella, miten olen lapsena lukenut ihmisten asenteita, sanomattomia sanoja ja energioita, ja tehnyt niistä päätelmiä tai omanlaisia yhteenvetoja.

Nuorena aikuisena käytin paljon aikaa syyllisten etsimiseen. Elin pitkään aivan kuin jokin olisi voinut muuttaa muistot ja menneisyyden, kielsin kaiken ja keksin selityksiä. Olin vihainen ja rauhaton nuori, itsetunto oli mitätön ja voimakkaat tunteet vaikuttivat olotilaan negatiivisesti. Kuljin itseni vieressä ja hain hyväksyntää olla se joku, jota en tuntenut.

Olen miettinyt hankalien tunteiden ketjuuntumista ja seurauksia. Haastava tilanne tai kokemus aiheuttaa tunnereaktion, joka muuttuu ja kasvaa, ja voi olla hallitsematon. Tunteet ottavat vallan ja ihminen käy läpi henkisen sodan itsensä kanssa. Joskus on helpompi sulkea ja sulkeutua, rakentaa suojamuuri ja pukea haarniska. Joskus tapahtuu ryöpsähdyksiä ja joskus epätoivo vie kaiken. On ihmeellistä elää tunteiden kanssa ja on ihmeellistä tunnistaa tunteet kehossa ja omissa reaktioissa.

Muutamia vuosia sitten lähdin tutustumaan omien omituisuuksieni taustoihin ja juurisyihin. Olin rohkeudesta huolimatta kova jännittämään ja jännittäminen aiheutti haasteita myös työelämässä.

Rosenhoidot avasivat minulle näkymän muistoihin, alitajuntaan ja tunnelukkoihin. Opin tuntemaan itseäni uudella syvällisellä tavalla ja tunnen nyt vapautta, hyväksyntää, rauhaa ja rakkautta itseäni ja muita kohtaan. Elämä tuntuu merkitykselliseltä ja haasteista huolimatta kevyeltä. Suurin tekoni oman hyvinvoinnin eteen on ollut tutustua sisäiseen ja aitoon itseen, siihen pikkutyttöön, joka oli valinnut itselleen suuria haasteita löytääkseen sen kaikkein tärkeimmän. Rakkauden.

Ja aina kun tuntuu, että kotisatama vihdoin siintää horisontissa, tulee uusi aalto. Minä kuitenkin kellun turvallisesti, vaikka välillä keinuttaa oikein kunnolla. Laiva ei ole uppoamassa, tiedän sen. Laineilla tuntee olevansa elossa ja kompassikin toimii. Tähtikartta ei koskaan petä.