Mikä on totta, ja mikä ei?

Usein pysähtyy pohtimaan kokemaansa, katselee ympärilleen kuin kysyen, näkikö joku muukin sen minkä juuri näin tai koin. Arki on täynnä kokemuksia ihmeistä, sattumista ja synergioista. Asiakkaat tuntuvat tutuilta ja aina löytyy jokin yhdistävä kokemus, tunne tai ihmettelyn aihe.

Vaikka en usko sattumaan ja tiedän, että kaikella on tarkoitus, pohdin toisinaan onko kokemani totta, vai kuvittelenko- leikkiikö joku minun kanssa? Miten voi olla? Miten tämän selittää? Elämä on niin ihmeellistä ja vaikka kuinka paljon tavoittelisin totuutta ja varmuutta, sitä tuskin annetaan. Tunnen iloa ja olen kuin lapsi, joka loikkien hyppää Universumin vaaleanpunaiseen virtaan ja antautuu ihmeiden maailmaan. Täällä saa pitää hauskaa!

Kohtaaminen

Mistä on kyse, kun tapaa ihmisen, jonka tarina on osin kuin omasi ja sinun kokemukset tai kertomukset kuin peilejä hänelle? Miten tuollainen kohtaaminen tuntuu usein jännityksenä kehossa, vaikka yhteys on puhdas ja molempien lähestymistapa rakkaudellinen? Tiedostan, etteivät sanat riitä tai ymmärrys, mutta haluan silti kertoa tuollaisten kokemusten valtavasta eheyttävästä voimasta.

Olen kulkenut pitkän henkisen kasvun ja avautumisen tien ja muuttunut ihmisenä. Minusta on tullut lempeämpi. Lempeys näkyy asenteessa ja tavassa kohdata kanssakulkijat, mutta myös oma itseni. Saatan tunnistaa toisen varjoja, ehdollistumia, ohjelmointeja ja kovaäänisen egon, mutta en osaa tuomita tai tuntea paheksuntaa. Reaktioni on korkeintaan yllättynyt tai koen, että on parempi ottaa etäisyyttä. Olen hyväksynyt tosiasian, etten voi muuttaa toista. Voin ohjata, haastaa tai kertoa oman kokemukseni ja totuuteni, mutta ihminen, jota ego hallitsee, pelästyy kohdatessaan totuuden, eikä sanoma millään tasolla kosketa. Totuus on vastenmielistä sellaiselle, joka ei ole läsnä omassa kehossaan, eikä tavoittele parasta versiotaan itsestä sydämen kautta. Henkiseen heräämiseen kuuluu se, että löytää rauhan itsen ja ykseyden välillä ja elää aktiivisena luottamuksessa.

Kohtaamisissa kaksi sydämen kautta elävää sieluntuttua tapaa. Yhteys vahvistaa sisäistä rakkautta itseä kohtaan, jolloin yhteys toiseen vahvistuu entisestään. Jokin vanha herää henkiin. Energia kiertää kehossa ja värähtelytaso nousee. Tällaisen kohtaamisen voi tunnistaa vain ihminen, joka on valinnut tulla itselleen tutuksi varjoja myöden ja ottaa vastaan kaiken sen mitä paljastuminen tuo tullessaan.

Monet tutut eivät pysty käsittelemään ajatusta heräämisestä tai tietoisuuden laajenemisesta. Tuomitseminen, pelästyminen ja kieltäytyminen kertovat siitä, kuinka välttyä ja suojautua altistumasta puhtaalle rakkaudelle, läsnäololle ja itselleen. Varjot eivät viihdy valossa.

Näkyväksi tuleminen

”Mitä ajatuksia näkyväksi tuleminen herättää sinussa juuri nyt?” Katri Syvärinen kysyy IG- postauksessa.

Ihminen on näkymätön ja osa massaa, niin kauan kun häneltä puuttuu yhteys sisäiseen viisauteensa ja omaan voimaan. Näkymätön on osa laumaa, huomaamaton ja turvassa. Lauma tuo turvan, jonka näkymätön tarvitsee selvitäkseen arjesta.

Näkyväksi tuleminen on sitä, kun antautuu itselleen. Tuolloin oma sisäinen viisas alkaa sanottaa tarinaa, jonka käsikirjoitus perustuu aitouteen.
Aitouden myötä vapaa uskallus lisääntyy, jolloin oman totuuden siemen alkaa itämään. Totuus tuntuu kehossa niin vahvasti, että mieli tulee tietoiseksi siitä, mikä on hänelle aidosti hyvää ja merkityksellistä. Ihminen eheytyy, avautuu omaksi itsekseen, omaksi kuvakseen. Ulkoinen olemus vastaa tuolloin sisäistä olemusta- eikä ole enää suurta ristiriitaa tai pelon värittämiä salaisuuksia.

Rakkaus välittyy kaikessa tekemisessä, sillä itsensä tiedostava ihminen näkee toisissa saman kuin itsessään; mahdollisuuden iloita omasta erityisyydestään ja palvella sellaisena kuin on, hitaan muutoksen aalloilla.

Maskin takana aito minä

Valo

Varhaisen aamun hetkenä kuljin mielikuvan perässä. Näin valon, mikä meissä jokaisessa elää kirkkaana, mutta joka saattaa olla suojien takana itseltä ja muilta näkymättömissä.

Ajattelen, että jokainen meistä toivoo tavoittavansa oman valonsa ja tuo toive on se, mikä kuljettaa meitä hetkestä toiseen läpi elämän.
Mielikuvassa näin suojakilpiä kerroksittain kehon ympärillä ja kilvissä pieniä halkeamia, joista valoa pilkahteli liikkeessä. Kilvet ovat painavia ja ne ovat rakentuneet aikanaan suojaksi.

Kun suojakilpien paino käy riittävän suureksi, alkaa keho väsyä taakan alla. Vaikeassa tilanteessa tunnistat yhä selkeästi vanhan kiristävän kilven ja sen tuoman näennäisen suojan. Voit nyt rauhassa arvioida onko todellista uhkaa enää olemassa ja tarvitsetko vielä lapsena rakentunutta suojaa.

Ihmisyyttä harjoitteleva lapsi on oppinut ja voimistunut, ja näet elämän aivan eri tavalla. Kun kilvestä luopuu, saa sisäinen valo lisää tilaa ja voimistuu, taakka kevenee ja askel pitenee. Tästä alkaa antautuminen, elämän inventaario.

Suojat ovat rakentuneet pelosta ja niillä on ollut tärkeä tehtävä. Olet kuitenkin muuttunut ja oppinut, koet tilanteet ja näet mahdollisuudet nyt toisin. Ihminen voi valita taistelunsa.

Herkällä ja intuitiivisella ihmisellä sisäinen valo on valtavan kirkas. Elämän tyrskyissä on kuitenkin suojakilpiä rakentunut kerroksittain. Niistä luopuminen on iso kasvuprosessi, joka näkyy muutoksena myös ulkoisessa olemuksessa.

Kun ihminen löytää totuuden äärelle, yhteys omaan tietoisuuteen voimistuu. Mieli vastustaa tätä muutosta, ympäristö vastustaa, mutta valo, jonka tunnet sisimmässäsi yllyttää jatkamaan suojakilpien riisumista. On kuin syntyisi uudeksi.
Valossa on totuus, vapaus ja rakkaus. Saat rauhan olla se kuka olet ja uusi tarina voi alkaa.

Erilaisuus

Eikö ole outoa, että vaikka me kaikki olemme erilaisia ja etenkin omanlaisia, voi tunne erilaisuudesta haastaa arjessa. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt kokeneeni koko elämäni olevan toisenlainen kuin muut Ihmiset ympärilläni. Kokemus on syntynyt siitä, kuinka olen esimerkiksi reagoinut tilanteissa, millaisiin asioihin olen kiinnittänyt huomioita, millaisia kysymyksiä olen kysynyt tai miten olen mielestäni onnistunut ihmissuhteissa.

Olen outo. Elän minulle oudossa maailmassa, jossa minun on toistuvasti hankala kokea onnistumisia tai olla totuudenmukainen itselleni. Joudun joustamaan ja osallistumaan keskusteluihin, joista en saa mitään. Joudun puhumaan opittua koodikieltä, jotta tulisin hyväksytyksi.

“They laugh at me because I’m different; I laugh at them because they’re all the same.” 
― Kurt Cobain

On syntymässä idealistinen tila, jossa olen se, joka aidosti olen ja teen sitä, mikä on sieluntehtäväni. On kuin saisin vapauden olla oma outo itseni omassa rauhassa. Tähän asti olen tavoitellut hyväksytyksi tulemista, enkä enää muista miksi. Kirjoitin jo aiemmin totuuden kielestä. Minun maailmassa puhutaan totuudenkieltä. Se on nöyryyden kieli ja tulee sydämestä.

Puhutko sinä totuuden kieltä?

On kaksi minua yhdessä. Olen mustaa ja valkoista, vaan en harmaata. Olen vahva, joskus kovakin, mutta hyvin herkkä. Nautin yksin olosta ja hiljaisuudesta, mutta rakastan ihmisiä, kohtaamisia ja syvällisiä keskusteluita.

On näkyvä osa ja on tärkeä näkymätön osa, kuin puu ja puun juuret. Ilman juuria puu ei elä. Ilman näkymätöntä ei ole näkyvää.

Olen erityisherkkä ja empaatti. Luen ja aistin tahtomattani ihmisten tahtotilaa, asenteita ja energiaa.
Minulle ei voi valehdella. Jollei ihminen aidosti tarkoita sitä, mitä sanoo, tunnen oloni epämukavaksi ja hämmennyn, en ymmärrä miksi joku sanoisi jotain, mitä ei tarkoita ja koen jonkinlaista myötähäpeää.

Minun on täytynyt opetella lukemaan rivien välistä ja tulkitsemaan sanottua omalla tavallani, koska usein se mitä sanotaan ääneen, on vain puoli totuutta. Olen myös oppinut toimimaan siten, että saan sen mitä tavoittelen. Esitän, lepertelen ja puhun aiheista, joiden tiedän vetoavan vastapuoleen ja näin saan monet asiat etenemään miellyttävällä tavalla. Olen oppinut sopeutumaan ja näyttelemään sitä osaa, johon olen itseni ajanut. Ehkä sinullakin on tästä kokemuksia? Rooleista, vuorosanoista ja kumartelusta.


Ystävien kanssa olen se kuka aidosti olen, mutta silloinkin punnitsen usein puhunko suoraa totuuttani vai puenko sanat ja sanoman kauniiseen harsoon. On totta, että moni asia on toisen helpompi sisäistää, kun se on kauniisti puettu, mutta miten paljon helpompaa meillä olisikaan jos olisi hyväksyttävää puhua oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, ilman että aina joku leikkii loukkaantunutta, ottaa itseensä tai sulkeutuu kuoreensa.
Mitä meillä on sellaista, jota niin kovasti pitää suojata? Miksi on haastavaa olla aito ja auki tunteille, tapahtumille ja kasvulle?

En puhu tai kommunikoi loukatakseni, vaan viestin sydämestä sydän avoinna. Minun sydämessä ei ole tahtoa satuttaa ketään ja silti joudun jatkuvasti varomaan puhumasta totuuttani. Tiedostan olevani itse vastuussa sanoistani, ja että jokaisella on oma totuutensa. Totuus, joka rakentuu arvomaailman ja kokemusten varaan.
Mutta miksi totuus on niin pelottavaa? Miksi toisen ilmaisemaa totuutta on vaikea kuulla, hyväksyä tai ottaa vastaan? Miksi asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä? Minulle totuus liittyy vapauteen ja vapautumiseen, mutta kuka määrittelee totuuden?

Näihinkin kysymyksiin löytyy vastauksia. Täytyy vaan olla valmis etsimään ja kuuntelemaan sydämen kautta.

Lisa puhuu aina totuuden kieltä.