Sisäinen vahvuus

Viisaiden ystävien kanssa saa pohtia ja kuunnella omaa ääntään. Ymmärrys itsestä lisääntyy hyvien peilien avulla ja omaa ääntään kuunnellen. Täysikuu toi vanhoja ikäviä muistoja pintaan ja ensin tarkastelin niitä selkeästi vihastuneena ja kokien epäoikeudenmukaisuutta, kunnes sain kiinni tapahtumien tarkoitusperistä.

Tapahtumat ovat olleet kaikille niihin osallistuneille opastusta ja ohjausta parhaimmillaan. Voiko ihmistä mitenkään muuten paremmin auttaa näkemään itsensä, kuin tarjoamalla tunnepitoisia ja rankkoja tapahtumaketjuja, joissa kokee kaikkia mahdollisia tunteita syvästä pettymyksestä uskomattomaan onnistumisen tunteeseen? Vasta nyt monen vuoden jälkeen ymmärrän olla kiitollinen ja näen suuren kuvan. Sain juuri sen, mitä tarvitsin uuden askeleen ottamiseen ja pääsin lähemmäs sitä, kuka todella olen. Yksi verho laskeutui edestä ja omakuva tarkentui. Miten upeaa!

Olen vuosia toistanut, että elämme elämää oppiaksemme. Olen itsekin opetellut, harjoitellut ja lukenut paljon. Etsinyt viisautta kirjoista järjen kautta, harjoitellut ja halunnut ymmärtää. Ajattelua seuraa sana, mutta vasta kun ajatus ja sana muuttuvat teoiksi ja syntyy kokemuksia, alkaa uuden luominen ja todellinen oppiminen.
Koen, että elämme läpi erilaisia kokemuksia muistaaksemme keitä syvimmillään ja aidosti olemme. Kokemukset auttavat riisumaan suojia, joita on täytynyt kasvattaa selvitäkseen ihmiskokemuksesta tällä planeetalla. Kun ihminen jossain kohtaa elämässään näkee pilkahduksenkin siitä suuruudesta, kuka tosiasiassa on, alkaa sisäinen vahvistaminen ja vahvistuminen. Sisäinen vahvuus on tasapainoista vapautta ilossa. Tuo sisäinen vahvuus on valoa, jota alkaa tietoisesti vaalia ja hoitaa. Se on valoa, joka vapauttaa ihmisen antautumaan itselleen.

#omapiha

Pyhä prosessi

Myrskyn jälkeen on tyyntä. Olen järjestellyt työhuoneella ja tehnyt löytöjä kirjahyllystä. Siivoaminen maadoittaa ihanasti ja puhdistaa tilan energiaa.

Äitini tuli tosi lähelle ja mieleen monella eri tavalla aamupäivällä. Vasta juuri tajusin, että tänään on tasan 6kk hänen kuolemasta. On ihmeellistä tuntea hengen läsnäolo ja rakkaus tuolta puolen. Saan vihdoin päästää irti, hän päästää irti ja siemen itää.

Tunnen voimakkaasti kuinka on uuden aika, kuinka jotain ihanaa on syntymässä, ja kuinka enemmän ja enemmän uskallan ja osaan päästää irti. Irtipäästäminen ei ole luovuttamista, se on suostumista. Suostumista johonkin, joka paljastaa sinun todellisen minän. Haluan nähdä alkuperäisen minäni, haluan riisua kaikki suojat, maskit, roolit, ehdollistumat ja paljastua. Se tuntuu maailman tärkeimmältä asialta juuri nyt.

Tuntuu ihmeelliseltä, että minussa on vieläkin jotain, mikä on piilossa. Jotta voi olla puhtaasti se, kuka on, on päästettävä irti, suostuttava ja antauduttava. Olen tuolla matkalla ja olen turvassa. Se, että on tärkeitä asioita, maistuu elämältä.

Who am I without an effort?