Puhutko sinä totuuden kieltä?

On kaksi minua yhdessä. Olen mustaa ja valkoista, vaan en harmaata. Olen vahva, joskus kovakin, mutta hyvin herkkä. Nautin yksin olosta ja hiljaisuudesta, mutta rakastan ihmisiä, kohtaamisia ja syvällisiä keskusteluita.

On näkyvä osa ja on tärkeä näkymätön osa, kuin puu ja puun juuret. Ilman juuria puu ei elä. Ilman näkymätöntä ei ole näkyvää.

Olen erityisherkkä ja empaatti. Luen ja aistin tahtomattani ihmisten tahtotilaa, asenteita ja energiaa.
Minulle ei voi valehdella. Jollei ihminen aidosti tarkoita sitä, mitä sanoo, tunnen oloni epämukavaksi ja hämmennyn, en ymmärrä miksi joku sanoisi jotain, mitä ei tarkoita ja koen jonkinlaista myötähäpeää.

Minun on täytynyt opetella lukemaan rivien välistä ja tulkitsemaan sanottua omalla tavallani, koska usein se mitä sanotaan ääneen, on vain puoli totuutta. Olen myös oppinut toimimaan siten, että saan sen mitä tavoittelen. Esitän, lepertelen ja puhun aiheista, joiden tiedän vetoavan vastapuoleen ja näin saan monet asiat etenemään miellyttävällä tavalla. Olen oppinut sopeutumaan ja näyttelemään sitä osaa, johon olen itseni ajanut. Ehkä sinullakin on tästä kokemuksia? Rooleista, vuorosanoista ja kumartelusta.


Ystävien kanssa olen se kuka aidosti olen, mutta silloinkin punnitsen usein puhunko suoraa totuuttani vai puenko sanat ja sanoman kauniiseen harsoon. On totta, että moni asia on toisen helpompi sisäistää, kun se on kauniisti puettu, mutta miten paljon helpompaa meillä olisikaan jos olisi hyväksyttävää puhua oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, ilman että aina joku leikkii loukkaantunutta, ottaa itseensä tai sulkeutuu kuoreensa.
Mitä meillä on sellaista, jota niin kovasti pitää suojata? Miksi on haastavaa olla aito ja auki tunteille, tapahtumille ja kasvulle?

En puhu tai kommunikoi loukatakseni, vaan viestin sydämestä sydän avoinna. Minun sydämessä ei ole tahtoa satuttaa ketään ja silti joudun jatkuvasti varomaan puhumasta totuuttani. Tiedostan olevani itse vastuussa sanoistani, ja että jokaisella on oma totuutensa. Totuus, joka rakentuu arvomaailman ja kokemusten varaan.
Mutta miksi totuus on niin pelottavaa? Miksi toisen ilmaisemaa totuutta on vaikea kuulla, hyväksyä tai ottaa vastaan? Miksi asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä? Minulle totuus liittyy vapauteen ja vapautumiseen, mutta kuka määrittelee totuuden?

Näihinkin kysymyksiin löytyy vastauksia. Täytyy vaan olla valmis etsimään ja kuuntelemaan sydämen kautta.

Lisa puhuu aina totuuden kieltä.

Jos kuuluisi kukoistaa

Millaista elämä olisi, jos keskittyisi oman ainutlaatuisen polun kulkemiseen avoimin mielin ja luottavaisena? Jos oman intohimon ja erityisyyden ymmärtäminen ja sen voimavaraksi valjastaminen olisi koulun ja koulutuksen tärkein tehtävä?

Jos saisi rauhassa kokeilla ilman pelkoa epäonnistumisesta tai toisten ilkkumisesta? Jos oppisi yrittämään ja asettamaan tarkoituksenmukaisia pyrkimyksiä, intentioita? Jos kannustettaisiin olemaan utelias, uskalias ja kuuntelemaan sisintään?

Toiset ovat lähtökohtaisesti rohkeampia kuin toiset. Toisilla on sisäinen palo ja pakko toimia ja puhua totuutta. Moni on jättänyt tekemättä, yrittämättä, menemättä ja sanomatta, koska on pelännyt muiden reaktioita, ilmeitä tai paheksuntaa, vältellyt häpeän tunnetta. Mutta kuka haluaa elää näkymättömänä ja miksi kukaan tietoisesti valitsisi olla jotain muuta kuin erityinen oma itsensä?

Jos me kaikki auttaisimme toinen toistamme onnistumaan siinä, mitä ikinä olemmekaan tekemässä, olisi maailmassa enemmän iloa ja onnistumisia. Olisi helpompi rakentaa kuin rikkoa.
Rakkaudesta elämään.

Miten tulla itselleen näkyväksi

Itseään voi katsella kuvastuksesta ja tunnistaa tuttuja piirteitä, maneereita ja reaktioita. Pitäisikin ehkä kysyä, miten tuntea itsensä, miten tunnistaa itsensä ja miltä tuntuu olla minä itse?

Itsensä kokeminen, tunnistaminen ja tunteminen ei ole vain fyysistä, vaan uskon, että vähitellen voi oppia olemaan kokonainen oma itsensä monella eri tasolla. Siten, että rauha säilyy tiukoissakin kohdissa elämää ja että luottamus on pysyvä olotila.
Rauha ja luottamus elävät rakkaudessa. Ja kun rakastaa ja tuntee rakkauden, osaa myös uskoa ja toivoa.

Uskoa ja toivoa tarvitaan kun ymmärtää epätäydellisen olevan täydellistä.
Sattumaa ei ole.

 

Matkalla

Olen matkalla. Välillä pysähdyn, painan mieleen maiseman, tapahtumat, tunteen ja ihmiset. En kiinnity helposti mihinkään ja nautin muutoksesta. Näen muutoksen mahdollisuutena uuteen, erilaiseen ja jännittävään.

Olen kokemuksien kautta saanut oppia itsestäni, elämästä ja ihmisyydestä. Silti tuntuu, kuin olisin menettänyt vuosia lapsena ja nuorena, kun en ole ymmärtänyt kuka olen, miksi olen, tai että ylipäätään olen. Kukaan ei kertonut ihmisyydestä, ohjannut tai neuvonut ja hain hyväksyntää levottomana ja irrallisena. Halusin olla kuin muut, en erilainen vaan samanlainen. En muista kuin muutaman etäisen tuttavan, joiden koin näkevän minut. Olin yksinäinen ja yksin. Pienenä tyttönä muistan epäilleen äitini olevan oikea äitini, olin vääränlainen.

Tunsin epämääräistä tuskaa ja oleminen tuntui vieraalta ja pelottavalta.
Ihminen elää eksyneenä tyhjyydessä, kun ei tiedä paremmasta tai hahmota polkua edessään. Jokin pieni tunne pakotti kuitenkin kysymään ja hakemaan syytä täällä olemiseen.
Haluan uskoa, että etsivä löytää. Jos ei perille, niin ainakin puoleen väliin.

Hello world! I’m puzzled!

Eletty elämä muistuttaa palapeliä. Yksittäiset pienet osat (tapahtumat ja muistot) muodostavat kuvan, jossa kokonaisuus tarkentuu pala palalta riemastuttavalla tavalla.
Vihdoin osaan nähdä mitä vaikeudet ovat synnyttäneet ja kuinka rohkeus on kannattanut. Suuret linjat näyttäytyvät selkeinä ja tapahtumat johdonmukaisina. Sattumia ei ole.

On ollut tärkeää tarkastella omaa asennetta, antaa anteeksi, pyytää anteeksi ja päästää irti. Olen puhdistanut, luovuttanut, heittäytynyt, itkenyt, raivonnut, vajonnut, noussut, avannut sydäntä ja tutkinut sisintäni.
Olen opetellut hengittämään, rauhoittumaan, luottamaan, hoitamaan itseäni ja muita. Olen oppinut ihmeellisistä kokemuksista ja saanut ihania uusia ystäviä. Näen nyt paremmin ja minun on helppo olla kiitollinen elämästä tässä ja tänään, juuri tällaisena.