Author: Selina

Posted on

Tunteet ja oma voima

Maanantai on usein minulle tunteikas päivä. Uusi viikko, uusi alku ja pieni jännitys siitä johtuen.
Olen hyvin tunteellinen ja voisi kai sanoa, että tunteet ohjaavat elämääni. Hyvinvointi on minulle sitä, että koen olevani tasapainossa ja tunnen olemisen keveyttä ja vapautta. Olen tietoisesti pyrkinyt irti hallitsemisen tarpeesta ja hakenut uskallusta luottaa siihen, mitä on ja tapahtuu vapaudessa. En halua pakolla pitää kiinni, ohjata tai hallita tapahtumia.

Irtipäästäminen on ehkä vaikeinta, sillä siihen liittyy kontrollin menetyksen pelko. Onkohan kuitenkin niin, että tarve hallita, ohjata tai päättää enemmänkin sekoittaa tapahtumien kulkua? Miten onkaan hairahtanut kuvittelemaan, että voisi hallita muutosta tai elämää ylipäätään tai että pitäisi ja kuuluisi hallita…
Virtaus tuntuu ihanalta ajatukselta. Vapaa pudotus, vapaa virtaus, se että voi vaan antaa mennä. Miten vapaana kulkeminen voisi ikinä mennä väärin tai huonosti? Vapaa ei voi eksyä, koska on jo perillä.

Näen kokoajan ”selkeämmin” miten olemme asettuneet tänne maan päälle olemaan, oppimaan ja avautumaan aitouteen. Useilla menee aivan liiaksi energiaa kaikkeen toisarvoiseen ja turhaan. Mieli pyörittää ajatuksia hyvin ahtaassa ympyrässä, vaikka meillä olisi mahdollisuus nähdä ja kokea universumin äärettömyys, tila, joka ei kahlitse millään tavalla.
Jotta voi olla vapaa, pitää uskaltaa elää. Jotta voi uskaltaa, pitää löytää luottamus.
Miksi olisit pienempi tai vähemmän kuin oikeasti olet? Kuka on saanut meidät pienentämään itsemme ja olemaan sokeita mahdollisuuksille kokea elämää kaikissa väreissä kokonaisena?

Kun oma voima uinuu, ihminen on levoton. Voimaton ei tunnista mahdollisuuksiaan ihmisenä. Eikö olisi kauheaa elää elämänsä kantaen voimaa sisällään, jota ei koskaan ottanut käyttöön. Eikö olisi julmaa sanoa itselleen ei.

Minä olen. Sinä olet. Me olemme.

Posted on

Hei hei, ihana kamala 2020

Voisin tuntea olevani rohkea. Rohkeus kuulostaa voimakkaalta ja vahvalta, ja sellaiseksi haluaisin tuntea itseni juuri nyt. – En tunne.

Voisin tuntea olevani perillä. Haluaisin, että kaikki tuntuisi olevan kohdillaan ja juuri niin kuin pitääkin. – En tunne.

Voisin kokea olevani tasapainossa ja tasapainoinen. Siten, että kaikkea olisi sopivasti. Siten, että haasteet tuntuvat merkityksellisiltä. – En tunne.

Syksy ja loppuvuosi on ollut täynnä suuria tunteita. Kahdet hautajaiset kuukauden aikana. Surun keskellä tarkkailin itseäni tunteiden vallassa. Mitä voin siitä oppia, mitä suru tekee minulle ja miltä kipu tuntuu.
Olo oli rikkinäinen, pelokas ja voimaton. Ymmärsin myös suodattavan muidenkin ihmisten suruja ja myötäelävän empaattina liiaksi. Tajusin olevan niin vahva ja niin herkkä, että otin vastaan toistenkin surua ja ahdistusta, ja suodatin sitä. Tunsin itseni itkijänaiseksi. Se voikin olla yksi tehtävistäni täällä, mutta samaan aikaan isosti toivon, että ennemminkin voisin tukea ja ohjata ihmisiä itse kohtaamaan vaikeat tunteensa ja päästämään niistä irti, kun on sen aika.

Puhdistautumista on tapahtunut monella eri tasolla tänä vuonna. Vaikka olo on juuri nyt alakuloinen, tunnen että voin jättää ja päästää irti monesta. Haluan lähteä uuteen vuoteen 2021 kevein askelin reppu hiukan tyhjänä, kartta kädessä, taakka keveämpänä.

Posted on

Elämänenergia, rauha ja luottamus

Olet syntynyt maailmaan ihmisenä, joka kokonaisuutena on uniikki ja ihmeellinen. Ihmeellisyyttä on sanoin vaikea avata, järkikään ei osaa selittää.

Tunnet kuka olet, mutta kuitenkin on paljon, jota kukaan ei näe, tunnista tai ymmärrä. Maailma pyörii pinnallisten asioiden ympärillä.

Kun tuo tuntematon haluaa tulla näkyväksi, on kyse oman äärettömän viisaan heräämisestä. Se on matka, joka usein hämmentää, tuo kysymyksiä pintaan ja saa kaipaamaan kaltaisiaan.

Olen se ihminen, joka aidolla läsnäolollaan tasapainottaa, ja joka luo uskoa ja luottamusta kasvuprosessiin. Olemme täällä oppimassa, mutta yksin ei tarvitse suunnistaa tai etsiä vastauksia.

  • Ihmettelen kanssasi, kun tunnistat, että oletkin enemmän
  • viitoitan reittiä, kun suunta jo näkyy, mutta kartasta ei saa selvää
  • tuen tikkaita, kun kipeät ja kurotat korkeuksiin
  • näytän sinulle oman heimosi, sen ainutlaatuisen ryhmän, jossa sinua jo kaivataan.

Yksin ei tarvitse osata. Yksin ei voi osata.

Näitä karttakortteja saa työhuoneelta ostaa omaksi. Koko 20×20
Posted on

Elämän virta

Näen mielessäni leveän vuolaan virran, jossa vesi kulkee uomassa kohti merta. Virtaus on tasaisen voimakasta, mutta silti arvokkaan rauhallista.

Työnnän kanootin vesille ja ohjaan melalla keulan kohti alavirtaa. Nautin vauhdista, vaihtuvista maisemista ja jännityksen tunteesta kehossa. Hengitän syvään, ja vaikka mikään ei ole varmaa, tunnen olevani turvassa. Virtaava vesi on pelottavan kaunista, sitä kohtaan on helppo tuntea arvostusta. Heikko kohtaa itseään vahvemman olematta kuitenkaan uhri. Olen matkalla!

Posted on

Erilaisuus

Eikö ole outoa, että vaikka me kaikki olemme erilaisia ja etenkin omanlaisia, voi tunne erilaisuudesta haastaa arjessa. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt kokeneeni koko elämäni olevan toisenlainen kuin muut Ihmiset ympärilläni. Kokemus on syntynyt siitä, kuinka olen esimerkiksi reagoinut tilanteissa, millaisiin asioihin olen kiinnittänyt huomioita, millaisia kysymyksiä olen kysynyt tai miten olen mielestäni onnistunut ihmissuhteissa.

Olen outo. Elän minulle oudossa maailmassa, jossa minun on toistuvasti hankala kokea onnistumisia tai olla totuudenmukainen itselleni. Joudun joustamaan ja osallistumaan keskusteluihin, joista en saa mitään. Joudun puhumaan opittua koodikieltä, jotta tulisin hyväksytyksi.

“They laugh at me because I’m different; I laugh at them because they’re all the same.” 
― Kurt Cobain

On syntymässä idealistinen tila, jossa olen se, joka aidosti olen ja teen sitä, mikä on sieluntehtäväni. On kuin saisin vapauden olla oma outo itseni omassa rauhassa. Tähän asti olen tavoitellut hyväksytyksi tulemista, enkä enää muista miksi. Kirjoitin jo aiemmin totuuden kielestä. Minun maailmassa puhutaan totuudenkieltä. Se on nöyryyden kieli ja tulee sydämestä.

Posted on

Suru

Suru maistuu suolalle. Se asuu pallean kohdalla vatsassa, rinnassa ja käsivarsissa. Suru purkautuu minulla itkuna ja saa kasvot vääntymään äänekkääseen nyyhkytykseen. Vatsa menee sekaisin ja päätä särkee. Itkun jälkeen tulee voimakas uupumus. Suru tuntuu raskaana fyysisenä taakkana, jonain ylimääräisenä ja ulkopuolisena painona harteilla sekä puristuksena rinnassa.

Minun äiti nukkui pois. Sielu poistui kehosta ja sain kokea kuoleman hyvin läheltä. Kuolemassa jokin loppuu ja tulee päätökseen. Elämänlanka katkeaa. Tämän elämän päättyminen oli erityisen raskas, koska äitini oli toivonut ja odottanut kuolemaa jo vuosia. Kuolemaa surullisempaa olikin ihmisen elämänhalun katoaminen ja kärsimyksen pitkittyminen, pois pääsyn odottaminen. Odottaminen, jota jouduin sivusta seuraamaan ja todistamaan ihan liian kauan. Toinen ei voi elää toisen puolesta, eikä lohduttaminen paranna tai pelasta ihmistä. Ilman uskoa, toivoa ja rakkautta ei ole elämää.

Tapasin eilen papin kirkossa. Jo matkalla tapaamiseen itkin. Oli koskettavaa tulla kuulluksi, istua siinä kirkon penkillä kuin pieni orpolapsi ja kertoa muistoja äidistä ja äidin elämästä. Kertoa jostain, joka on ohi ja loppunut. Elämän pyhyys oli läsnä.

Suru on jotain hyvin henkilökohtaista, melkein salaista. Moni haluaa itkeä ja surra omassa rauhassa yksin. Olen päättänyt kohdata tunteet avoimesti ja käsitellä ne. Sallin surun ja puhun siitä ääneen. Olen päättänyt viettää suruaikaa tarvittavan ajan ja käsitellä, koskettaa ja tutustua suruun, joka minussa on. Rakkaudella ja ilman häpeää. Haluan oppia äidin valinnoista ja löytää rauhan. Haluan päästää irti ja muistaa päällimmäisenä kaiken kauniin.

Suhde äitiini oli ihmeellinen. Tunnen kiitollisuutta ja näen, kuinka kaikella on ollut tarkoitus. Opin äitiydestä, vastuusta ja rakkaudesta, mutta myös siitä, kuinka paljon rakkauden nimissä voi tehdä väärin. Äidin viimeisenä iltana pidin häntä kädestä kiinni ja tunsin puhdasta syvää rakkautta ja kiitollisuutta. Se on tunne, joka säilyy ikuisesti.

”Grief is a celebration on Love”

Posted on

Siedettävä pettymys

Tuuli ulvoo ulkona ja puiden lehdet liikkuvat levottomina. Luonnon äänimaailma on jotenkin pelottava, jopa agressiivinen. Minun on vaikea sietää tuulta, paitsi purjeveneen kannella, jolloin voin suhtautua siihen lempeänä eteenpäin vievänä voimana.

Koitan keksiä vertauskuvan, joka kuvaisi pettymyksen tunnetta ja tuon tunteen sietämistä. Ehkäpä upea kesäpäivä ja kimmeltävä järvenselkä. Juuri kun olette ystävien kanssa hyppäämässä veteen viilentymään, saat kuulla veden olevan uimakelvotonta.

Muutama päivä sitten selvisi, että vanhin tyttäreni oli altistunut virukselle. Seuraavana päivänä tyttö pääsi testiin ja jouduimme koko perhe karanteeniin. Ennen negatiivista testitulosta liikkuminen yleisillä alueilla ei ole suositeltavaa, ja siten myös nuorimman tyttären futisturnaus etenee parhaillaan kotona odotellessa. Pettymys on lapsella valtava. Megalomaaninen. Tuntuu hassulta sanoa, että melkein toivon, että testitulos olisi positiivinen, jotta odottaminen ei olisi ollut turhaa. Karanteeni olisi ollut aiheellinen ja voisin tuntea olleeni vastuuntuntoinen hyvästä syystä.

Pettymys on kuin leikkaisi unelmalta siivet, se romahduttaa ja halvaannuttaa. Pettymys aiheutuu jostain, joka estää sinua pääsemästä tavoitteisiisi, toteuttamasta suunnitelmiasi, ja joka murskaa kaikki odotukset ja haaveet. Odotukset vaihtuvat häpeän tunteeseen. Kukaan ei halua pettyä tai pety vapaaehtoisesti, mutta niin kauan kuin on unelmia ja tavoitteita, on pettymyksen riski olemassa.

Pettymyksiin liittyy idealismi ja nuoruus. Iän ja kokemusten myötä pettymyksiä oppii sietämään ja löytää keinoja säilyttää oman voimansa. Tärkeintä on kuitenkin olla aidosti innostunut ja tehdä asioita, joiden vuoksi saattaa pettyä. Todellinen pettymys kun syntyy vain silloin, kun sydän on ollut suunnitelmissa ja tekemisessä mukana.

Vain tärkeät asiat aiheuttavat pettymyksiä. Pettymys siis peilaa sinun intohimoja ja unelmia, sitä mistä sinä sytyt.

Posted on

Järjestyksen aika

Sanojen ja kokemusten merkitys. Järjestys ajassa ja järjestys fyysisyydessä. Järjestys tai järjestyksen puute vaikuttaa suoraan mielialaan ja olotilaan. Oudossa järjestyksessä tapahtuvat asiat rikkovat kokonaisuutta ja luovat epäharmoniaa. Toisaalta on ihanaa antaa asioiden järjestyä vapaudessa omalla ajallaan.

Sielu lepää, kun näkee luonnossa vuodenaikojen vaihtumisen, uudet aamut ja päivän hämärtymisen illalla, kaikki tapahtuu luonnollisessa järjestyksessä. Oikea järjestys on itsestäänselvyys, silloin kun on vapaus ja sen aika.

Järjestyksellä ja rytmillä on jotain yhteistä. Niissä on voimaa, suunta ja varmuus, jota kuitenkin varjostaa arvaamattomuus ja muutos.
Järjestystä ei ole ilman aikaa. Ajattomuudessa ei asioilla ja tapahtumilla ole järjestystä, vai onko? Ihmisyyteen kuuluu elää ajassa ajan kanssa, kelloa ja kalenteria seuraten. Aika rytmittää tekemistä, tapahtumia ja kasvua. Kaikki tapahtuu ajallaan, kun on sen aika – oikeassa järjestyksessä.

Huomaan haukanneeni liian suuren palan. Ajattelutaidot eivät riitä järjestyksen haltuunottamiseen. Aika ei kuitenkaan mene hukkaan, vaan on tärkeää tuntea todeksi, ettei sillä taida aina olla väliä missä järjestykseen mitäkin tekee. Elämä kuitenkin kuljettaa oikeaan suuntaan. Askel on kevyt.

Posted on

Pintaa syvemmälle

Jo vanhat viisaat ja filosofit ymmärsivät etsiä elämän salaisuuteen vastauksia luonnosta. Luonnon ihmeellisyys avautuu hitaasti viipyillen. Yksi puu ei ole metsä, mutta metsää ei synny ilman yksittäisiä puita. Vuodenajat, luonnon kiertokulku, sääolosuhteet, niitä kaikkia voi peilata ihmiseloon ja löytää yhteneväisyyksiä. Jos puu kasvaa köyhällä maaperällä, on kasvu hidasta ja kasvi on kitulias ja heikko. Ehkä juuret ovat kuitenkin kasvaneet suuriksi, etsiessään ravinteita ympäristöstä? Kun juurille tuo ravinteikasta maata ja vettä, lähtee puu kasvamaan aivan uudella voimalla.

Osa meistäkin kasvaa kuivalla maalla tai kalliolla. Kuivaa maata voi ravita ja kastella, mutta kallio ei hyväksi kasvualustaksi muutu. Minne siemen laskeutuu ja juurtuu, siinä alkaa uusi elämä. Toiset kasvavat ravinteikkaalla maaperällä metsässä, toiset tuulisilla rantakallioilla.

Olen koko ikäni piirtänyt ja valokuvannut puita ja erityisesti niiden näkyviä juuria. Joku kertoi minulle lapsena, että puun juuret ovat yhtä massiiviset kuin maanpinnalla kasvava runko ja lehvästö. En tiedä onko tuo totta, mutta puun juurakot kiehtovat minua. Pitääkö ihmisenkin maadoittua ja kasvattaa valtavat juuret, ennen kuin voi kasvaa täyteen mittaan ja todella kukoistaa, olla paras versio itsestä?

Posted on

Omassa voimassa

Kuljin aamulla rantaan, jätin kylpytakin kivelle ja pulahdin veteen. Vedessä, siinä hetkessä tuntui, ettei minulta puutu mitään. Tuntui, etten olisi missään mielummin kuin juuri siinä järviveden ympäröimänä. Kelluin korvat veden alla ja kaikki tuntui täydelliseltä. Noissa hetkissä on läsnä puhdas rauha ja rakkaus. Kun kaikki tuntuu ihmeelliseltä, voi olla kaikesta kiitollinen.

Ajattelin, että voisin painaa mieleen tuon olotilan ja seesteisyyden, ja muistaa sen aina, kun arjessa kaatuu seiniä ja maa vapisee. En vielä osaa aina nähdä haasteissa samaa ihmeellisyyttä tai kulkea tyynenä myrskynsilmässä. Toisinaan puuttuu luottamus siihen, että elämä kantaa ja unohdan, että kaikella on tarkoitus, tai että minun kuuluu oppia vastoinkäymisistä.

On ihanaa, kun ei ole täydellinen vaan saa kasvaa, muuttua ja jalostua- kypsyä ja avautua. Siihenhän pyrin ja sitä tavoittelen, että olen omassa voimassani voimautuneena enimmän osan ajasta. Nyt kesäaamuna, järvessä kelluessani, kaikki oli juuri niin kuin pitää ja tiedän miltä oma voima tuntuu.
Vesi on alitajunnan, puhdistautumisen, rakkauden ja tunteiden elementti. Se on elämän välttämätön edellytys.

Oma voima liittyy rakkauteen itseä kohtaan. Koen, että olisi haastavaa elää omassa voimassa, ellei tunne pyytteetöntä rakkautta sitä kohtaan, mitä on vapaana sieluna ja kehollisena ihmisenä siinä ympäristössä, jossa elää. Itsensä rakastaminen on lempeää hyväksyntää keskeneräisyyttä kohtaan. Itsensä rakastaminen on sitä, että tunnistaa itsensä muiden joukossa jossa näkee jokaisen ihmisen erilaisuuden, erityisyyden, arvon ja oikeuden olemassaoloon. Itsensä rakastaminen on sitä, että uskoo itseensä.