Oman tärkeyden harha

Kohtasin tuttavani suuressa hädässä ja pelkotilassa. Hän oli kuunnellut ja seurannut aiheita liittyen virustartuntoihin, rokotuksiin, salaliittoteorioihin ja maailmanloppuun. Kuolemanpelko tuntui halvaannuttavalta ja hätä oli todellinen. Mieli oli saanut ylivallan ja hänen oli vaikea kuulla omaa totuuttaan.

Olin juuri samana päivänä puhunut peloista ja salaliittoteorioista naistenpiirissä ja tuntuikin johdatukselta kohdata ystävä hädässä juuri tuona samaisena iltana.

Ilmeisen monet ihmiset elävät juuri nyt suuressa pelossa ja epävarmuudessa tulevaisuudesta ja hakevat tapaa olla vahvasti jotain mieltä. Totuus minulle on, että en ymmärrä toksikologiasta, virologiasta tai salaliitoista juuri mitään, eivätkä ne yhtään resonoi aiheina. En halua hakea tietoa ja tulla altistetuksi jollekin, jota en koe olennaiseksi. Haluan pysyä omassa voimassa ja kasvattaa rakkautta ja valoa kaikin tavoin. Se on parasta mitä voin.

Näen itseni hyvin pienenä ja merkitykseni tässä suuressa kokonaisuudessa on lähes mitätön. Se ei tarkoita sitä, ettenkö kokisi olevani itselleni ja perheelleni tärkeä, mutta muutaman vuosikymmenen kuluttua ei minusta ole edes muistoa jäljellä ja se on OK, elän nyt. Kaikkein tärkein syntyy kun elää omassa voimassa rakkauden ohjaamana.

Haluan keskittyä tähän hetkeen ja olla se ihminen, joksi olen tässä inkarnaatiossa syntynyt. Valitsen valon ja rakkauden, joka tuntuu ilona ja lämpönä koko kehossa. Olen tehnyt tietoisen valinnan keskittyä hyvään ja jos se on jonkun mielestä silmien sulkemista “totuudelta” niin hyvä niin. En voi muuttaa kuin itseäni ja on minun omalla vastuulla tavoitella asioita, jotka tuovat minulle turvaa ja kasvattavat sitä jonka koen oikeaksi ja hyväksi.

Moni elää elämäänsä, kuin olisi maailman ihmeellisin, tärkein ja merkityksellisin. Voi olla hyvä tarkastella maailmaa kokonaisuutena ja nähdä oma pienuutensa. Maailmassa kuolee ja syntyy jatkuvasti ihmisiä, olen vain yksi heistä ja osa luonnon kiertokulkua. Minulla on ~80 vuotta aikaa selvittää miksi olen syntynyt, kuka olen, mitä voin tässä inkarnaatiossa oppia ja miten voin olla hyödyksi.

Elämä ihmisenä on haastavaa ja kivuliasta. On erityistä saada elää ihmisenä, mutta totuuden nimissä olen iloinen myös siitä, että täältä pääsee pois, kun on sen aika. Iloitsen kun vapaudun kehon kömpelöstä nahkapuvusta, enkä tule kaipaamaan näköalattomuutta, tiedostamattomuutta, sokeutta, ahneutta tai kateutta. Ei ole kaunista katsoa kuinka niin moni elää tiedostamatta mahdollisuuksiaan vaikuttaa omaan ja muiden elämään luomalla kauneutta ja hyvää. Minun valinta on kukoistaa ja auttaa muitakin etsimään omaa parhauttaan.

Tavoitella parasta versiota itsestään, onko mitään innostavampaa olemassa?

Perusluottamuksen päivä

Sain aamupäivällä erityisen kvanttihoidon Quantian Carolalta. Jokin kipu tuli kohdatuksi, nähdyksi ja päästin irti. Tunsin eri puolilla kehossa tuntemuksia, virtauksen, kuplintaa, liikettä ja lämpöä. Ihminen tarvitsee toista tullakseen ehjäksi ja tänään Carola oli se toinen. Välillä puhe oli liikutuksesta vaikeaa, välillä ilo valtasi koko kehon ja innostus nosti värähdettä entisestään.

Kvanttihoidot tapahtuvat nollatilassa, puhtaassa rauhan, vapauden ja totuuden tilassa. Ei egoa, pelkoa tai kontrollia. Nollatilasta on tullut minulle tuttu olotila oman lepokauden aikana. Olen päivittäin lisääntyvässä määrin nollatilassa tässä ja nyt, täysin läsnä. Nollatilassa aika katoaa ja joudun ponnistelemaan ollakseni ajoissa oikeassa paikassa, mukana oikeat varusteet. On kuin hakisi tasapainoa maan ja taivaan välillä kuin puu, jonka juuret ovat syvällä maassa ja oksat kurottavat kohti valoa. En voi kuin luottaa ja vastaanottaa sitä mitä annetaan ja uskoa siihen, että intuitio opastaa oikeaan ja kaikella on tarkoitus. Ihmisyys on ihmeellistä kun sen näkee seikkailuna, kun uskaltaa nauttia myös sadepäivistä. Sade virkistää ja puhdistaa. Olemme yhtä luonnon kanssa.

Elämme maanantaipäivää. Jokainen viikonpäivä kantaa omanlaista energiaa, joka nostaa pintaan eri asioita arjessa, kuten Niina-Matildan Voimakortti minulle tänään kertoi. Maanantai on perusluottamuksen päivä, äidin ja kuun päivä. Minä luotan.

Akryylimaalaus

Teen tulevaisuutta

Nostin tänään Niina-Matildan voimakortin ja sain Mahdollisuuksien voima-kortin: “Kaikki mitä uskallan unelmoida on mahdollista” Onkin siis vain uskalluksesta kiinni kaikki se mitä tavoittelen ja miten tulen elämään, hurraa!!

Rakastan unelmointia ja minun on helppo tuntea, miltä tuntuu kun elän kuvailemaani elämää. Hengitän tulevaa todellisuutta jo etukäteen. Nyt aion uskaltaa kirjata sen mikä tänään nousee ja elää todeksi jotain, joka on vielä unelma, mutta tuloillaan. Se tuntuu niin ihmeellisen ihanalta!

Meillä on kesäpaikka Saimaan rannalla lähellä Ristiinan Astuvansalmea. Pihassa on kolme taloa ja suloinen rantasauna. Yksi taloista on päärakennus, jossa on riittävästi tilaa järjestää kursseja ja kohtaamisia. Talossa on ihana tunnelma ja siellä on helppo voida hyvin- pysyä omassa voimassa ja elää rakkaudessa. Pihan kaksi muuta rakennusta ovat itsenäisiä mökkejä, joissa huone, takka ja keittiö. Vuokraan noita mökkejä satunnaisesti vieraille ja omat lapseni yöpyvät niissä vieraillessaan Saimaalla. Kaikki rakennukset ovat talviasuttavia. Sauna on rannassa, jossa kalliota tai isoja kiviä ja tukeva laituri, josta voi pulahtaa helposti uimaan. Ranta on länteen tai etelään ja saamme toisinaan nähdä norpan rannan tuntumassa. Tätä maisemaa hengitän ja rakastan paikkaa jo etukäteen. Kiitos, kiitos, kiitos.

Kesäisin järjestän siis eripituisia kursseja ja tapahtumia Saimaalla. Otan vastaan ryhmiä ja yksittäisiä vierailijoita. Yksittäisille vierailijoille teen hoidon ja luon voimakuvan. Voimakuvien tekeminen on taianomaista, sillä prosessi vaihtelee asiakkaasta riippuen. Toisia asiakkaita näen muutamia kertoja ja kuva valmistuu tapaamisten myötä, toisille teos syntyy kuin itsestään hyvin vaivattomasti. En voi vaikuttaa prosessiin kuin kuuntelemalla intuitiota ja johdatusta, sillä olen universumin palveluksessa. Tunnen kuinka luovuus virtaa lävitseni ja luon jotain, jota en itse niin ymmärrä, koska työ ei ole minulle vaan asiakkaalle. Työni auttaa ja tukee ihmisiä avautumisessa siksi joka kukin on, uniikki ja erityinen. Tunnen suurta rakkautta ja kiitollisuutta siitä, että saan toimia välikappaleena ison äärellä. Saan työskentelystä voimaa ja elämä on merkityksellistä ja täynnä ihmeitä ja iloa. Tunnen kirkkautta, rauhaa ja teen juuri sitä mitä olen koko elämäni harjoitellut mitä ihmeellisimmissä paikoissa työelämässä. Ympyrä on sulkeutunut ja jatkan täydellisessä harmoniassa oman polun kulkemista.

En opeta, vaan ohjaan. Kaikki mitä teen on tasapainossa sen kanssa kuka olen, ja mitä olen tullut tänne tekemään ja oppimaan. Virtaus on kaunista ja vaivatonta. Uusia tehtäviä ja kykyjä avautuu sitä mukaa kun olen valmis niitä vastaanottamaan.

Syksyisin, kun lehdet ovat pudonneet puista ja alkaa pimein kausi vuodessa, matkustamme etelään. Meillä on muutama mieluinen kohde Espanjassa ja Portugalissa, jonne matkamme muutamaksi kuukaudeksi lomalle lataamaan. Kirjoitan ja luon myös tuona aikana, mutta eri energioissa kuin kotimaassa. Järjestän satunnaisia kursseja ihmisille, jotka minut ovat löytäneet. Käyn aamuisin rannalla kävelemässä ja uimassa meressä. Ruoka on maukasta, viini hyvää ja edullista. Käymme viikoittain kuuntelemassa live-musiikkia mieheni ja ystävien kanssa ja pääsen tanssimaan. Elämä on yksinkertaista ja ihanaa. Arki on täynnä pieniä ihmeitä, jotka tekevät elämästä jännittävää.

Tunnen kiitollisuutta. Kiitos, kiitos, kiitos

Herääminen

Kirjoittaminen on ollut ihana työkalu omien ajatusten ja tuntemusten käsittelyyn, suosittelen sitä ihan kaikille. Elämä tuntuu tärkeältä ja tuntuu myös tarkoituksenmukaiselta nähdä itsensä niin sisältä kuin ulkoapäin. Kirjoittamisessa yhdistyvät ajatus ja teot, jolloin sisäinen olemus tulee näkyviin sanoina. Ihmiset tulkitsevat näkemäänsä ja kokemaansa omien filtteriensä lävitse. Se on mahdollisuus ja uhka samaan aikaan.

Huomaan edelleen kantavan lapsena opittua tapaa arvottaa itseäni ulkoapäin. Ikäänkuin se mikä näkyy ulospäin jonkun toisen silmissä olisi tärkeämpää, kuin se miltä minusta itsestä tuntuu tai todeksi koen. Jännitän sitä minkälaisen vastaanoton saan, kun toimin sydämestä käsin ja luon minulle merkityksellisiä asioita.
Tunnen jotain, mitä on vaikea ymmärtää. En tunnista pelkoa, mutta en keksi mitä muutakaan se voisi olla kuin pelkoa siitä, että jotain pahaa tapahtuu, kun vihdoin tuon itseni näkyväksi juuri sellaisena kuin olen ja elän sisäistä johdatusta seuraten ilon kautta. Koen, että nuo tuntemukset ovat vanhoja ja täysin perusteettomia tässä elämässä, enkä voi käsittää kuinka jaksanut piilotella itseäni kaikki nämä vuosikymmenet. Elämä on ollut suurelta osin pinnallista elämää normeja seuraten. Kaksi eri näkijää on kertonut minun tulleen poltetuksi ”noitana” useampaan kertaan edellisissä elämissä. Haluaisin ajatella, että tuossa on syy, miksi herääminen on ollut niin hidasta ja miksi olen edelleen niin epävarma ja varovainen.

Herääminen siihen, että olen ollut tietämätön, sokea ja eksynyt materialistiseen ja miehiseen maailmaan on ollut valtava prosessi ja syväsukellus minuuteen. Ihminen on niin paljon enemmän, kuin mitä silmillä voi nähdä ja meitä tietoisemman polun kulkijoita on paljon.

Tiedän ja tunnen asioita etukäteen, olen aina tiennyt ja tuntenut. En vaan ole tiennyt miten käsitellä asioita, jotka eivät ole vielä materialisoitunut. En ole uskonut tai kuunnellut itseäni. Olen tuntenut erilaisuutta ja tehnyt kaikkeni ollakseni samanlainen kuin kuvittelin toisten olevan. Olen sulkenut itseni. Suojannut itseni. Elänyt luulojen varassa. Antanut itseni sammua.

Paljastuminen itselle on varmasti isoin asia, mitä minulle on elämässä koskaan tapahtunut. Kun tulee itselleen näkyväksi, heijastuu se myös ulospäin.
Pitkällä sielunmatkalla lukuisissa elämissä on tapahtunut niin paljon, ettei niitä ikinä voi tai kuulukaan ymmärtää. On jo ihme, että ne tiedostaa. Tietoisten valintojen tekeminen omaa sisäistä ohjausta ja sydäntään kuunnellen, on parasta mitä kukaan voi tehdä tässä ja nyt. Kun luottaa, voi antautua elämälle. Ihminen on ikuinen mysteeri itselleen.

Syksyn sulous

Opiskeluaikoina Englannissa altistuin homeelle ja olin sairaana monta kuukautta tajuamatta mistä kuume, nivelsärky, hirvittävä yskä ja alakulo johtui. Tuosta minuun jäi aina syksyisin alkava käheys ja tukkoisuus, jolloin kehoni reagoi syksyn luonnollisiin homeisiin ilmassa. Olen saanut vaivaan helpotusta akupunktiosta, mutta sairastelu syksyisin silti alleviivaa surua, jota niin usein kesän jälkeen tunnen. Kylmyyttä pakenevat muuttolinnut, pimenevät illat ja putoilevat lehdet- syksy on aina ollut minun inhokki- vuodenaika!

Metsässä kulkiessa on helppo nähdä luonnon väreistä, kuinka kierto on tullut täyteen- ja on aika levolle. Tämän huomaaminen tuo lohtua ja avaa uuden tavan nähdä kiertokulun ihmeellisyys ja lahja, täydellinen irtipäästäminen kaikesta pinnistelystä ja yrittämisestä. Tunnen myötätuntoa. Loppusyksystä ihmissilmä näkee vain paljaat rangat ja maatuvat lehdet maassa. Siellä uusi tekee jo tuloaan, tekeytyy piilossa valmistellen seuraavaa kasvukautta. Ilman syksyä ei voisi kokea kevättä.

Vuosi sitten äitini oli hyvin sairaana ja teki lähtöä. Oli vaikein syksy ehkä ikinä, sillä myös hyvä ystäväni oli vakavasti sairas. Kohtasin kuoleman kahdesti. Vaikeiden tuntemusten ja tilanteiden kireässä puristuksessa ihmisen perusolemus tekeytyy ja kaikki turha jää. Merkityksellisistä asioista tulee vieläkin tärkeämpiä ja mitättömät haihtuvat unohdukseen. Olemassaolo ikään kuin kirkastuu. Uskon, että tuo kokemus sai minutkin tarkastelemaan itseäni nöyrän kriittisesti ja päätös oman yrityksen perustamisesta syntyi, olinhan sitä jo vuosia suunnitellut.

Tunnen suurta iloa siitä, että saan johtaa itse itseäni kokeilemaan ja oppimaan tekemällä uusia asioita uudella tavalla. Tunnen suurta iloa siitä, että voin valita millaista naisenergiaa kannan ja jaan. Tunnen iloa siitä, että vaikka aurinkoa näkee vähemmän ja kauempaa loppu vuoden, voin kirkastaa omaa sisäistä valoani ja kulkea luottavaisena.

siellä se on…

Pyhän aamu

Näin verhon takaa aamun jo sarastavan. Pyörin vuoteessa ja nostin kuulokkeet lattialta korville. Halusin kovasti kuulla miten kesken jäänyt äänikirja Albert Einsteinin vaimosta jatkui. Kuuntelin kirjaa hyvän aikaa ja nousin keittämään teetä. Olin yksin hereillä ja tarina kuljetti minut 1900- luvun alun Sveitsiin ja Serbiaan, josta Einsteinin vaimo Mileva oli kotoisin. Tuntuu, että kuunnellessani tai lukiessani kirjoja humpsahdan tapahtumien keskelle ja tunnen tarinan koko kehollani. Voi Albert…

Ystävä laittaa viestin ja alamme kirjoitella viime päivien tuntemuksista ja huomioista. Miten olenkaan kiitollinen ystävistä, joiden kanssa voin olla puhtaasti se kuka olen ja täysin auki. Minä. Ajatusten vaihto koskettaa ja vaihdan kirjan kuuntelun taustamusiikkiin ja kynä kulkee paperilla. Syntyy sanoja ja kuvia. Tunnen kuinka energiat nousevat. Laitan aamusaunan lämpenemään, tuijotan tulta. Rauha tuntuu vapaudelta. Keho väreilee. On ihanaa olla yksin tietäen perheen nukkuvan yläkerrassa, vaikka samaan aikaan haaveilen yksinolosta mökillä jossain jylhän luonnon keskellä. Mökki, rantasauna, hiljaisuus, koirat ja kaiken ympäröivä yksinkertaisuus. Humsahdan tuohon maisemaan.

Käärin paperille kirjoitetut unelmat rullalle ja lähetän unelmat savuna ilmaan. Tupakkaa ja salvia liekeille lisäksi. Pyhyys on läsnä, ikuisuuden ikkuna avoinna. Tuntuu ihanalta. Aamun taika.

Valo

Varhaisen aamun hetkenä kuljin mielikuvan perässä. Näin valon, mikä meissä jokaisessa elää kirkkaana, mutta joka saattaa olla suojien takana itseltä ja muilta näkymättömissä.

Ajattelen, että jokainen meistä toivoo tavoittavansa oman valonsa ja tuo toive on se, mikä kuljettaa meitä hetkestä toiseen läpi elämän.
Mielikuvassa näin suojakilpiä kerroksittain kehon ympärillä ja kilvissä pieniä halkeamia, joista valoa pilkahteli liikkeessä. Kilvet ovat painavia ja ne ovat rakentuneet aikanaan suojaksi.

Kun suojakilpien paino käy riittävän suureksi, alkaa keho väsyä taakan alla. Vaikeassa tilanteessa tunnistat yhä selkeästi vanhan kiristävän kilven ja sen tuoman näennäisen suojan. Voit nyt rauhassa arvioida onko todellista uhkaa enää olemassa ja tarvitsetko vielä lapsena rakentunutta suojaa.

Ihmisyyttä harjoitteleva lapsi on oppinut ja voimistunut, ja näet elämän aivan eri tavalla. Kun kilvestä luopuu, saa sisäinen valo lisää tilaa ja voimistuu, taakka kevenee ja askel pitenee. Tästä alkaa antautuminen, elämän inventaario.

Suojat ovat rakentuneet pelosta ja niillä on ollut tärkeä tehtävä. Olet kuitenkin muuttunut ja oppinut, koet tilanteet ja näet mahdollisuudet nyt toisin. Ihminen voi valita taistelunsa.

Herkällä ja intuitiivisella ihmisellä sisäinen valo on valtavan kirkas. Elämän tyrskyissä on kuitenkin suojakilpiä rakentunut kerroksittain. Niistä luopuminen on iso kasvuprosessi, joka näkyy muutoksena myös ulkoisessa olemuksessa.

Kun ihminen löytää totuuden äärelle, yhteys omaan tietoisuuteen voimistuu. Mieli vastustaa tätä muutosta, ympäristö vastustaa, mutta valo, jonka tunnet sisimmässäsi yllyttää jatkamaan suojakilpien riisumista. On kuin syntyisi uudeksi.
Valossa on totuus, vapaus ja rakkaus. Saat rauhan olla se kuka olet ja uusi tarina voi alkaa.

Viisauden ikä

Ikä on numeroita. Mitä isompia numeroita, sen enemmän on kasvattavia kokemuksia repussa ja usein myös viisautta. Ihminen kulkee läpi useamman tarinan oman syntymänsä ja kuolemansa välillä. Kun uutta syntyy, vanhaa kuolee. Kokemukset jäävät kuitenkin ravitsemaan perustuksia, jotta ei aivan tyhjästä tarvitse uutta aloittaa. Mitä useammin on aloittanut uuden tarinan, sitä paremmin osaa kasvattaa ja luoda uutta. Enää ei pelota uuden äärellä niin paljon, että jähmettyisi ja uskaltaa luottaa siihen, että elämä kannattelee tälläkin kertaa.

Mitä enemmän on kokemusta, sitä enemmän tuntee rauhaa. Kiire katoaa ja näkee selkeämmin ympärilleen. On aikaa pysähtyä, hämmästellä kaikkea kaunista ja tunnistaa seuraava sopiva askel. Elämä helpottuu kun numerot lisääntyvät. Viisas joogaopettajani kertoi, että naisen elämä alkaa, kun täyttää 50 vuotta. Repusta löytyy tuolloin kaikki olennainen ja turha on karsiutunut pois. Voima kumpuaa sisältä päin.

Minun vanha tarina on tehnyt hitaasti jo vuosia kuolemaa, ja uusi samaan tahtiin syntymää. Olen ollut kaksi vuotta erikoisessa lepotilassa, joka on kysynyt kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että löytyy jotain, mikä tuntuu niin merkitykselliseltä, että haluan antaa kaiken mitä minulla on. Tänä syksynä nuorikon kesämekko vaihtuu elämää nähneen ja kokeneen, viisaan naisen leninkiin. On aika luoda uutta ja aloittaa uusi tarina. Olen koskettanut sisintäni ja löytänyt rakkauden lähteen itsestäni. Tunnistan pyhyyden sisälläni ja kuulen oman totuuden. Hiljaisuudessa on kypsynyt jotain sellaista, jonka aika on tulla näkyviin. Sitä mukaa kuin oma voima on noussut ja vahvistunut, on epävarmuus hälvennyt.

Kun kesäkuussa sain tarkastella menneisyyttäni vanhan ja viisaan naisen seurassa, näin ensimmäistä kertaa oman elämän tapahtumat etenevän selkeänä tapahtumaketjuna edessäni. Kaikki on ollut tarkoituksenmukaista ja jokainen kokemus tarpeellinen. Mikään ei ollut sattumaa tai turhaa. Ihminen on kokemuksiensa summa, rakennumme niistä, mutta kokemuksien määrä ei ole olennainen, vaan se, mitä elämä on itsellesi itsestäsi paljastanut ja kuinka paljon on uskaltanut katsoa totuutta silmiin.
Kun katselin omaa kokonaisuuttani lempeällä nöyryydellä, ketjusta syntyi upea teos. Kaikki nivoutui yhteen, eikä voinut kuin ihailla ja tuntea ylpeyttä. Miten ihmeellisiä asioita on saanutkaan kokea. Miten paljon kauneutta, rakkautta ja johdatusta jokaiseen vaiheeseen onkaan sisältynyt. Kun kokonaisuuden tunnistaa omakseen, ei kaipaa mitään muuta. Ei kaipaa takaisin nuoruuteen tai haikaile mennyttä. Kun tunnistaa vuosien tuoman voiman ja lähtee sen kannattelemana rakentamaan seuraavaa etappia, uusi tarina alkaa kukoistuksella. Juuret ovat jo syvällä.

Toiminimi Selinastase starttaa elokuussa 2021. Siinä yhdistyy kaikki se, mitä minä olen ja miksi olen tämän elämän valinnut.

#taivallahti #heijastus



Kesän ääniä

Kuuntelin Secret Garden-yhtyeen musiikkia autossa. Tiettyihin kappaleisiin on tallentunut erilaisia tunnetiloja ja kun kappale alkaa, nousee tuo tunne pintaan. Yhteen niistä on tallentunut äidin muisto. Kuuntelin kappaletta äidin kuoltua ja annoin surun tulla. Se oli niin puhtaan kaunista. Nyt kappale muistuttaa minua äidin rakkaudesta ja tuo surun sijaan kiitollisuuden pintaan. Kiitollisuus on puhdasta rakkaudellista voimaa. Se on minussa. Olen tässä, elän omaa uniikkia elämääni ja vielä on paljon haaveita toteuttamatta. On toivoa ja kaikki on mahdollista. Haluamisen sijaan elän suuren osan ajasta läsnäolon tilassa ja sallin lempeydellä sen mikä on.
Kesällä valo tuo keveyden arkeen. Merenrannassa voin hengittää ja tunnen olevani kotona. Aurinko, kuuma kallio, linnut ja meren tuoksu. Muuta en tarvitse tunteakseni itseni ehjäksi. Kesäisen rannan ääniin on tallentunut vapautta, iloa, rauhaa ja kotoisuus. Se kohta, missä vesi silittää rantakalliota, se on minun kolminaisuuden lempipaikka. Paras paikka luonnossa, jonka tiedän.

#soukanranta

Opeta, niin opit

Kuinka moni opettaa sitä, mitä ei itse osaa? Sanotaan, että opettaminen on paras tapa oppia. Heräsin vahvaan ajatukseen, että minun ei tarvitse osata sitä mitä opetan. Kuulostaa hassulta, mutta tuntuu oikealta.

Äitinä ohjaan lapsiani tekemään ja toimimaan siten, mikä tuntuu oikealta. Oikean valitseminen ja sen mukaan toiminen saattaa kuitenkin olla niin haastavaa, ettei se käytännössä toteudu syystä tai toisesta. Tuntuu kuitenkin, että antamalla ohjeen, pääsee lähemmäs tapaa, joten toivoisi itsensä toimivan vastaavanlaisessa tilanteessa. Ajattelu ja sen sanottaminen jalostaa siis myös tulevaa tekemistä jollain tasolla. Opetan itse itseäni.

Mutta miten paljon ympäristö ohjaa (ja pakottaa) meitä toimimaan toisin, kuin miten itse toimisi täydessä vapaudessa? Kuinka moni edes tunnistaa toimineensa vastoin omaa sisäistä ääntään? Voiko toiseen luottaa, jos on toistamiseen pettänyt itsensä? Kuinka monella on haasteena luottaa itseensä, ja mitä se edes tarkoittaa? Onko syvää luottamusta ennen kuin on antautunut sille mitä ja kuka aidoimmillaan on?