Kesä

Iloitsin kesän tulosta pitkän aikaa alkuvuodesta alkaen ja miten kävi? Olin aivan pökerryksissä valosta, väreistä, energian intensiteetistä ja vauhdista. En tiedä olenko ikinä ennen ollut näin iloinen elokuusta, mikä sekin tarjoili pelkkiä haasteita ensimmäiset viikot.

Kesäkuu alkoi ihanasti matkalla mieheni synnyinseuduille Romaniaan. Olimme löytäneet useamman maagisen kohteen, jossa halusimme vierailla ja kiertomatka oli huikea. Karpaatit tekivät taas syvän vaikutuksen ja muutamat ihmeelliset pyhät paikat muuttivat minussa jotain. Osa sydämestä kuuluu noille Sonan pyramideille ja kultaiseen kaupunkiin vuoristossa (Sarmizegetuza). Paikat ovat lumoavia.

Kotiin palattuamme nuoriso kirmasi lomalle kavereidensa kanssa ja mies jatkoi töiden tekoa toimistolla. Upposin itseeni ja eksyin. Ei ollut mitään ulkoista syytä olla niin kipsissä, mutta jumissa olin ja tilanne vaan paheni heinäkuussa. Tunsin kiukkua, syvää turhautumista ja elämä tuntui täysin merkityksettömältä, en pystynyt nauttimaan mistään kuin pienen hetken. Lukko oli totaalinen enkä muuta keksinyt kuin lukeminen ja podien kuuntelu- alkoi kirjojen ahmiminen ja vuokrasin itselleni viikoksi mökin Heinolasta. Karkasin hiljaisuuteen koiran kanssa ulkoilemaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Yksin. Elin läsnäolon tilassa viikon, kuuntelin T. Hellstenin uusinta kirjaa ja sain vihdoin kiinni virtauksen tunteesta. Tunne eksymisestä helpotti.

Nyt jälkikäteen ajateltuna, taisin kokea jonkinlaisen dark-night-of-the-soul-ilmiön, joka huipentui aivan kaoottiseen elokuun leijonaporttiin ja täysikuuhun. Elokuun alku pakotti todellakin polvilleen ja katsomaan kaikki kuitit taskuissa. Osan poltin, osan rypistin ja osan liimasin näkyväksi tauluksi seinälle, yhteen pyyhin kyyneleet ja niistin. Sellainen upea aloitus syntymäkuukaudellani. Huh.

Sisäinen viisaus

Kvanttihypnoosihoitajana pääsen kuulemaan ihmisten korkeimman tietoisuuden ääntä. Hoidoissa hiljainen viisaus tulee kuulluksi oman puheen kautta ja tuon äänen kuuleminen muuttaa ihmistä. On kuin avaisi oven omaan itseen tai tutustuisi siihen osaan itsessä, joka todella tuntee sinut, mutta joka on sinulle pysynyt mysteerinä. Se on sinun erityisyys, joka on piilotellut tunteissa, haaveissa ja intuitiivisessa toiminnassa.

Jos hoidot muuttavat asiakasta, ne muuttavat myös minua. Ihmisten tarinat, kokemukset ja tunteet koskettavat ja avaavat jotain. Tunnen tulevani paremmaksi ihmiseksi hoito hoidolta. Koen pystyväni paremmin ja paremmin kuulemaan omaa sydämeni ääntä ja pysymään omassa voimassa. Ihmisenä olemisen ihmeellisyys näyttäytyy selkeämmin tarkoituksen mukaiselta ja tiedostan oman itseni isossa kokonaisuudessa. Ymmärrän olevani samaan aikaa suuri ja tärkeä, mutta myös hyvin pieni ja merkityksetön. Näitä molempia samaan aikaan.

Kun kuulen toisen äänen sielun tasolla, minussa herää ilo. Näen ihmisen ulkoisen olemuksen ja kuulen puheen ohella sanojen takana vaikuttavat tunteet. Sanat ja tunteet yhdistyvät sielun sanomaksi, jota on ihmeellistä vastaanottaa. Uskon olevani ehjä peili, josta on hyvä itseään peilata ja samalla tulla täydellisesti nähdyksi ja kuulluksi. Tuollainen kohtaaminen tekee meistä parempia, ehjempiä ja etenkin iloisempia.

Rannalla

Kuljin tänään meren rantaan. Haistoin ensimmäistä kertaa talven jälkeen meren ja tuoksu huumasi mut täysin. Hämmästyin kuinka paljon jokin asia heräävässä luonnossa voi vaikuttaa minuun. Olo oli kuin olisin saanut jonkin ison lahjan tai jotain upeaa olisi tapahtunut. Ostin kioskista kahvin ja istuin kahvimuki kourassa rannassa ja hengitin onnea. Ilmaista onnea. Latauduin yksin siitä syystä, että sain tuijottaa tyynen meren pintaa auringossa ja haistaa meren nenässäni. Ihminen ei tarvitse paljoa onneen.

Eksynyt löytää

En ole saanut rauhaa olla itsekseni ja olo on rikkonainen. Arki perheen kanssa pitää huolen siitä etten mitenkään pysy läsnäolon tilassa, en ole vielä tarpeeksi vakaa. Tunnistan etäisen kaipuun luostarin rauhaan. Päivän rutiinit jaksottaisivat arkea ja koko elämä oli yhtä suurta harjoitusta. Portugalissa vierailimme luostarissa, joka tuntui tutulta, taisin jossain elämässä pakoilla siellä elämää. Sielunmaisemani on ikuisesti tuolla Atlantin rannikolla missä dinosaurusten jäljet näkyvät rinteessä.

Koitan ravistella itseäni irti kiltin tytön mallista. Poisoppiminen on uuden oppimista vaikeampaa, sillä koko olemisen tapa on kietoutunut opitun ympärille. Minulla ei ole kiltteyttä vastaan mitään, mutta minulla se perustuu oman äänen hiljentämiseen. En ole saanut olla äänessä lapsena, eikä minua ole kuunneltu. Ajatteluani ja puheitani on hävetty, vaikka olin aivan lapsi. Minulle on naureskeltu, vaikka olen ollut oikeassa. Äiti kantoi valtavaa häpeän viittaa ja olin tuon viitan suojeluksessa. Häpeä piti huolen siitä, ettei minullakaan ollut oikeasti mitään asiaa tai ääntä. Tuosta häpeästä pyristelin irti muutama vuosi sitten kurssilla, mutta ääneni on vieläkin vaimea etenkin kun ole yksin itseni kanssa. Itselleni on edelleen epäselvää millaista oma voimani on ja mitä sillä kuuluu tehdä. Näen itseni vain peilaamalla toisiin. Läheiset näkevät minut paljon vahvempana ja itsevarmempana kuin miksi itseni sisäisesti tunnen. Tuo joka kerta hämmentää. Olenko siis vahva vai en? Kumpi on oikeassa, minä vai peilikuva?

Kun kirjoitan, en oikeasti puhu niillä sanoilla joilla haluaisin. Kirjoitan sitä mikä tuntuu sovinnaiselta. Kaikki tämä tapahtuu vahingossa, en halua olla epäaito. Olen aidosti ohjelmoitu olemaan tällainen. Ja vaikka pelko on tuntunut vieraalta jo pitkään, luulen, että pelko ohjaa minua rakkauden sijaan. Ehkä tämän ääneen sanominen on osa kamppailua, jota sisäisesti juuri nyt käyn. Kuinka paljon teksti tai ääneni muuttuu, kun olen aidosti rakkaudessa elävä puhdas Selina? Koska haluan ymmärtää, olen kiinnostunut näkemään tämän kokonaisuuden tarkoituksen ja merkityksen. Miksi ihminen ohjelmoitaisiin olemaan joku toinen ja pakotettaisiin sitten löytämään takaisin itsensä luo? Miksi eksyy ja harhailee hyvän osan elämästään toisten poluilla rikkomassa itseään? Onko eksyttävä, jotta näkee oikean ja oman, jotta tunnistaa syvimmän olemuksensa omaksi? Kuljemme raamatun poluilla, sillä juuri tällaisia tarinoita ja vertauskuvia Jeesus käytti.

Alkaa tuntua siltä, että on todella eksyttävä ja tunnettava itsensä eksyneeksi (kauhu, epätoivo, yksinäisyys, syvä kuolemanpelko), ja kun tuolta pystymetsästä lopulta löytää takaisin heimonsa luo, löytää samalla myös itsensä (oma voima, pystyvyys, itsensä rakastaminen, yhteisöllisyys, ilo, nöyryys, onnistuminen).

Elämän tarkoitus taitaa olla eksyä, etsiä ja löytää. Ihminen eksyy, koska ei tiedä minne on menossa. Kartta on kädessä, mutta ei ole selvää missä kohtaa karttaa seisoo. Kun tarpeeksi kauan kiertää kehää ja törmää samoihin maisemiin ja tapahtumiin, alkavat karttamerkit avautua. Kun karttaa osaa lukea, voi alkaa piirtää omaa karttaa, luoda omia polkuja ja auttaa muita eksyneitä lukemaan merkkejä.

Innostus

Olen seurannut iloa ja innostusta. En muista mistä koko projekti oikein lähti kunnolla käyntiin, mutta hoitojen ja maalaamisen sijaan olen tehnyt shamaanirumpuja. Tekeminen on vielä opettelua, mutta jo nyt tunnen suurta onnistumisen riemua! Tätä haluan tehdä! Viiden rummun jälkeen ajattelen olevani valmis ohjaamaan muille rummun tekemisen ja pidän rumpukurssin ystävilleni toukokuussa.

Kirjoittaminen ei suju. Tunnen kuinka teksti ei tule sydämestä, vaan mietin koko ajan heitä jotka näitä tekstejä lukee. Olen vältellyt sisäänpäin kääntymistä ja todellista hiljentymistä. Tunnen lähes häpeää omassa rauhassa olemisesta ja itseni tutkiskelusta. Yhteiskunta odottaa meiltä yksilöiltä tehokkuutta ja toimia, mutta olen tullut jo niin pitkälle olemiseen keskittymisessä, että olen irti vanhasta tavasta suorittaa ihmisyyttä.

Se mikä tekee kaikesta haastavaa, on se, että edelleen koko muu perheeni suorittaa elämää. Nuoret käyvät koulua ja harrastavat, raha on tärkeää, eikä oman itsen kuuntelu meinaa luonnistua. Sisäinen motivaatio on poissa ja he ohjautuvat ulkoisten paineiden edessä. Olen tavallaan luovuttanut ja sallin sen, että lapseni kulkevat läpi yhteiskuntamme kammottavan koulumankelin. He kuitenkin oppivat itsestään paljon koko ajan ja oppivat myös miten yhteiskunta edelleen toimii konemaisesti ja kankeasti. Todellista vapautta ei ole, vaikka niin uskotellaan. Olen valinnut tämän lapsilleni, sillä tiedän, että he selviävät. Olen päästänyt irti huolesta ja kontrollista, ehkä hiukan luovuttanut isomman edessä.

Kohtaaminen

Mistä on kyse, kun tapaa ihmisen, jonka tarina on osin kuin omasi ja sinun kokemukset tai kertomukset kuin peilejä hänelle? Miten tuollainen kohtaaminen tuntuu usein jännityksenä kehossa, vaikka yhteys on puhdas ja molempien lähestymistapa rakkaudellinen? Tiedostan, etteivät sanat riitä tai ymmärrys, mutta haluan silti kertoa tuollaisten kokemusten valtavasta eheyttävästä voimasta.

Olen kulkenut pitkän henkisen kasvun ja avautumisen tien ja muuttunut ihmisenä. Minusta on tullut lempeämpi. Lempeys näkyy asenteessa ja tavassa kohdata kanssakulkijat, mutta myös oma itseni. Saatan tunnistaa toisen varjoja, ehdollistumia, ohjelmointeja ja kovaäänisen egon, mutta en osaa tuomita tai tuntea paheksuntaa. Reaktioni on korkeintaan yllättynyt tai koen, että on parempi ottaa etäisyyttä. Olen hyväksynyt tosiasian, etten voi muuttaa toista. Voin ohjata, haastaa tai kertoa oman kokemukseni ja totuuteni, mutta ihminen, jota ego hallitsee, pelästyy kohdatessaan totuuden, eikä sanoma millään tasolla kosketa. Totuus on vastenmielistä sellaiselle, joka ei ole läsnä omassa kehossaan, eikä tavoittele parasta versiotaan itsestä sydämen kautta. Henkiseen heräämiseen kuuluu se, että löytää rauhan itsen ja ykseyden välillä ja elää aktiivisena luottamuksessa.

Kohtaamisissa kaksi sydämen kautta elävää sieluntuttua tapaa. Yhteys vahvistaa sisäistä rakkautta itseä kohtaan, jolloin yhteys toiseen vahvistuu entisestään. Jokin vanha herää henkiin. Energia kiertää kehossa ja värähtelytaso nousee. Tällaisen kohtaamisen voi tunnistaa vain ihminen, joka on valinnut tulla itselleen tutuksi varjoja myöden ja ottaa vastaan kaiken sen mitä paljastuminen tuo tullessaan.

Monet tutut eivät pysty käsittelemään ajatusta heräämisestä tai tietoisuuden laajenemisesta. Tuomitseminen, pelästyminen ja kieltäytyminen kertovat siitä, kuinka välttyä ja suojautua altistumasta puhtaalle rakkaudelle, läsnäololle ja itselleen. Varjot eivät viihdy valossa.

Vapaus

Kuinka säilyttää rentous, ilo ja vapaus tekemisessä?

Kuinka olla aikuinen, jonka sisäinen lapsi tulee hyväksytyksi ja nähdyksi keveytenä kaikessa tekemisessä?

Mitä tarkoittaa, että ihminen otetaan tosissaan, ja kuka on se, joka päättää uskottavuudesta?

Miksi ihminen on niin sokea oman egon haihatuksille ja yrityksille kontrolloida?

Miksi pitää pohtia oman olemisen ja tekemisen uskottavuutta?

Muuttuuko tekeminen ja tulokset paremmaksi kun tarkkailee itseään kriittisesti?

Keneltä kysyy lupaa ja hyväksyntää, kun pohtii oman olemisen tapaa?

Olisiko sittenkin jo aika päästää irti normeista ja vapauttaa itsensä kahleista? Millainen on vapaa ihminen, siis oikeasti vapaa? Onko vapaita ihmisiä olemassa?

Tuntuu, että kysymys vapaudesta on paljon suurempi, kuin mitä olen aiemmin ymmärtänyt. Jos olisimme vapaita, siis selkeästi irti ehdollistumista, ohjelmoinneista, traumoista, sukumalleista, uskomuksista, energiavarkaista ja entisten elämien traumoista, millaista elämä olisi?

Pohdinnan tuloksena ymmärrän, ettei vapautta voi ymmärtää syvällisesti kuin vapaa ihminen toisten vapaiden ympäröimänä. Ymmärrän myös, että vapaus on tavoittelemisen arvoista, sillä vapaus muuttaisi tavan olla ihminen. Vapaus avaisi ihmisestä hänen parhauden, mahdollistaisi parhaan version näkyväksi tulemisen ja antaisi universumin tasapainottua. Eihän sellaisesta voi kuin unelmoida.

Ihminen vapauttaa itse itsensä antautumalla, irtipäästämällä, suostumalla ja luottamalla. Tuolloin ihmisen egosta tulee renki ja rakkaus itseä kohtaan on vahvaa.

~Embrace the Journey~

Ajattomuus

Teen helmikuun alusta torstaisin hoitoja myös Kivenlahdessa Akupunktio klinikalla. Asiakas varasi ajan kvanttihoitoon ja vaihdoimme muutaman viestin. Yhteys syntyi välittömästi ja oli maagista tuntea kehossa kuinka virtaus voimistui. Järjen tasolla tai sanojen avulla on mahdoton ymmärtää tai selittää mistä on kyse. Tässä on jotain, minkä ymmärtää vain toinen energiahoitaja, parantaja tai näkijä, vaikkakin kokemus on varmasti jokaisella omanlainen. “Hoitamisen” tilassa on jotain pyhää- kuin olisi saapunut itsensä luo, saanut yhteyden ja löytänyt jotain, mistä ei ole edes osannut haaveilla. Läsnäolon tilassa kaikki tuntuu merkitykselliseltä, vapaalta ja oikealta. Ei ole egoa, ei pelkoa eikä tarvetta kontrolloida tapahtumia. Olemisen keveydessä latautuu niin henkisesti kuin fyysisesti.
Olen ”palveluksessa” ja odotan, että saan kevään aikana vielä uusia asiakkaita ja pääsen myös maalaamaan voimakuvia. Luotan puskaradion voimaan ja vahvaan sisäiseen signaaliin, sillä se miten itse koen hoidot, ei voi olla sattumaa, turhaa tai vahinko.

Näkyväksi tuleminen

”Mitä ajatuksia näkyväksi tuleminen herättää sinussa juuri nyt?” Katri Syvärinen kysyy IG- postauksessa.

Ihminen on näkymätön ja osa massaa, niin kauan kun häneltä puuttuu yhteys sisäiseen viisauteensa ja omaan voimaan. Näkymätön on osa laumaa, huomaamaton ja turvassa. Lauma tuo turvan, jonka näkymätön tarvitsee selvitäkseen arjesta.

Näkyväksi tuleminen on sitä, kun antautuu itselleen. Tuolloin oma sisäinen viisas alkaa sanottaa tarinaa, jonka käsikirjoitus perustuu aitouteen.
Aitouden myötä vapaa uskallus lisääntyy, jolloin oman totuuden siemen alkaa itämään. Totuus tuntuu kehossa niin vahvasti, että mieli tulee tietoiseksi siitä, mikä on hänelle aidosti hyvää ja merkityksellistä. Ihminen eheytyy, avautuu omaksi itsekseen, omaksi kuvakseen. Ulkoinen olemus vastaa tuolloin sisäistä olemusta- eikä ole enää suurta ristiriitaa tai pelon värittämiä salaisuuksia.

Rakkaus välittyy kaikessa tekemisessä, sillä itsensä tiedostava ihminen näkee toisissa saman kuin itsessään; mahdollisuuden iloita omasta erityisyydestään ja palvella sellaisena kuin on, hitaan muutoksen aalloilla.

Maskin takana aito minä

Aitouden kauneus

Ihmisellä ei ikinä ole tarpeeksi sitä, mitä hän ei tarvitse. Tämä lause pysähdytti. Tommy Hellsten piti upean illan Kallion kirkossa muutama vuosi sitten ja sai kuulijat kyyneliin. Tommy puhuu ja kirjoittaa, hänellä on kyky päästä lähelle puheen ja tekstin välityksellä, melkein ihon alle. Viisaus koskettaa ja tilaisuuden tunnelma syntyy siinä hetkessä kuulijoiden edessä. Ilta oli pyhä kokemus.

Musiikin- ja lauluntekijät luovat äänitaidetta. Muutama sävel ja tie on auki kuulijan sydämeen ja tunteisiin. Musiikki herättää meissä jotain uinuvaa, luo kokonaisen uuden maailman. Harva tiedostaa miten paljon äänet vaikuttavat meihin päivittäin, ja miten tärkeää onkaan valita tilaisuuteen sopiva musiikki tai äänimaailma. Metsässä on ihanaa pysähtyä kuuntelemaan luonnon ääniä ja hiljaisuutta.

Kuvataiteilija yhdistelee värejä ja muotoja ja luo teoksen, jonka joku asettaa nähtäville. Tuota teosta ihaillaan ja ihmetellään tuntikausia ja sen näkeminen koskettaa, tuo kenties iloa, ihmetyttää tai muistuttaa jostain tärkeästä. Tila olisi toinen ilman teosta. Teoksen henki asustaa tilassa tai luo oman tilan. Astu sisään, se kuiskii.

Rakkaudella ja intohimolla tehdyn tunnistaa jokainen, samoin kun hyvän ruoan tai pieteetillä rakennetun talon. Rakkaus ihmisenä olemiseen ja sen näkyväksi tekeminen on se, mikä herkistää ja luo tunnereaktion, joka jollain mystisellä tavalla koukuttaa. Halu kokea lisää kauneutta kasvaa. Tunnerikkaat kokemukset rikastuttavat arkea ja siitä on kyse erilaisen luovuuden merkityksessä. Luovuus värittää elämää ja tuo väristyksiä iholle. Jokaisen pitäisi tuoda erityisyytensä näkyviin, paljastaa aitous. Se on aina kaunista.