Voisin tuntea olevani rohkea. Rohkeus kuulostaa voimakkaalta ja vahvalta, ja sellaiseksi haluaisin tuntea itseni juuri nyt. – En tunne.
Voisin tuntea olevani perillä. Haluaisin, että kaikki tuntuisi olevan kohdillaan ja juuri niin kuin pitääkin. – En tunne.
Voisin kokea olevani tasapainossa ja tasapainoinen. Siten, että kaikkea olisi sopivasti. Siten, että haasteet tuntuvat merkityksellisiltä. – En tunne.
Syksy ja loppuvuosi on ollut täynnä suuria tunteita. Kahdet hautajaiset kuukauden aikana. Surun keskellä tarkkailin itseäni tunteiden vallassa. Mitä voin siitä oppia, mitä suru tekee minulle ja miltä kipu tuntuu.
Olo oli rikkinäinen, pelokas ja voimaton. Ymmärsin myös suodattavan muidenkin ihmisten suruja ja myötäelävän empaattina liiaksi. Tajusin olevan niin vahva ja niin herkkä, että otin vastaan toistenkin surua ja ahdistusta, ja suodatin sitä. Tunsin itseni itkijänaiseksi. Se voikin olla yksi tehtävistäni täällä, mutta samaan aikaan isosti toivon, että ennemminkin voisin tukea ja ohjata ihmisiä itse kohtaamaan vaikeat tunteensa ja päästämään niistä irti, kun on sen aika.
Puhdistautumista on tapahtunut monella eri tasolla tänä vuonna. Vaikka olo on juuri nyt alakuloinen, tunnen että voin jättää ja päästää irti monesta. Haluan lähteä uuteen vuoteen 2021 kevein askelin reppu hiukan tyhjänä, kartta kädessä, taakka keveämpänä.
