Järjestyksen aika

Sanojen ja kokemusten merkitys. Järjestys ajassa ja järjestys fyysisyydessä. Järjestys tai järjestyksen puute vaikuttaa suoraan mielialaan ja olotilaan. Oudossa järjestyksessä tapahtuvat asiat rikkovat kokonaisuutta ja luovat epäharmoniaa. Toisaalta on ihanaa antaa asioiden järjestyä vapaudessa omalla ajallaan.

Sielu lepää, kun näkee luonnossa vuodenaikojen vaihtumisen, uudet aamut ja päivän hämärtymisen illalla, kaikki tapahtuu luonnollisessa järjestyksessä. Oikea järjestys on itsestäänselvyys, silloin kun on vapaus ja sen aika.

Järjestyksellä ja rytmillä on jotain yhteistä. Niissä on voimaa, suunta ja varmuus, jota kuitenkin varjostaa arvaamattomuus ja muutos.
Järjestystä ei ole ilman aikaa. Ajattomuudessa ei asioilla ja tapahtumilla ole järjestystä, vai onko? Ihmisyyteen kuuluu elää ajassa ajan kanssa, kelloa ja kalenteria seuraten. Aika rytmittää tekemistä, tapahtumia ja kasvua. Kaikki tapahtuu ajallaan, kun on sen aika – oikeassa järjestyksessä.

Huomaan haukanneeni liian suuren palan. Ajattelutaidot eivät riitä järjestyksen haltuunottamiseen. Aika ei kuitenkaan mene hukkaan, vaan on tärkeää tuntea todeksi, ettei sillä taida aina olla väliä missä järjestykseen mitäkin tekee. Elämä kuitenkin kuljettaa oikeaan suuntaan. Askel on kevyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *